Kanta-Häme

Päivähoidon palveluseteli käyttöön ehkä ensi syksystä

Hämeenlinnassa on jo jonkin aikaa suunniteltu varhaiskasvatuksen palvelusetelin käyttöönottoa. Lasten ja nuorten lautakunta käsittelee asiaa ensi viikolla.

Tilaajajohtaja Markku Rimpelä esittää, että palveluseteli otettaisiin vähitellen käyttöön ensi elokuun alusta lähtien.

Palveluseteliä perustellaan muun muassa sillä, että päivähoidon investointipaineet ovat nyt kestämättömät. Ne johtuvat päivähoitopalvelun kysynnän kasvusta ja siitä, että monia päiväkoteja on korjattava.

Seteli olisi tulosidonnainen

Palveluseteli on tulosidonnainen samaan tapaan kuin kaupungin muukin päivähoito. Asiakasmaksu vaihtelisi nykyisillä hinnoilla nollasta eurosta 283 euroon kuukaudessa. Näin asiakkaille tarjotaan – heidän tuloistaan riippumatta – mahdollisuus valita palvelun tuottaja.

Kaupungille palvelusetelillä hankittu hoitopaikan kustannus on hieman edullisempi kuin ostopalveluna hankittu hoitopaikka. Se on myös kaupungin omaa päivähoitopalvelua edullisempi.

Lasten ja nuorten lautakunta päättää palvelusetelistä tiistaina. (HäSa)