Kanta-Häme

Päivän bongaus: Elohopean kanssa taidenäyttelyssä

 

 

Sarjassa jututetaan vastaantulijoita. 

Eipä ole tainnut Hämeenlinnan taidemuseo vieläkään toipua taannoisesta pikku kävijästään, viisivuotiaasta Daria-tytöstä, joka pyörremyrskyn lailla piipahti taidenäyttelyssä äitinsä Leena Lomun kanssa.

Tuskin nimittäin kukaan näyttelyvieras on suoriutunut yhtä vauhdilla läpi esillä olevasta tamperelaisen Tuula Lehtisen Kauneudesta-näyttelystä – saati sitten mistään muustakaan näyttelystä. Ei mene kuin muutama minuutti, kun Daria on jo kiertänyt ala- ja yläkerran läpi äitinsä rientäessä tämän perässä.

– Tämä meno on niin hektistä lapsen kanssa. Ei paljon ehdi itse katsoa tauluja. Pikku vinkki taidemuseolle, että järjestäisivät tänne lasten hoitopaikan. Voi olla, ettei tänne haluta sellaista, koska tarvittaisiin lisävartiointia, Leena Lomu miettii.

Taidemuseon työntekijä on jo muutaman kerran näyttelyä esitellessään huudahtanut Darialle ”Ei saa koskea!”, kun vilkasta lasta kiehtoisi myös sormin tutustua Lehtisen paikoin muhkeisiin ja mosaiikkimaisiin teoksiin.

Ja kuten tunnettua, lasten suusta se totuus kuullaan. Pikku kriitikonalku on myös suorasukainen kommenteissaan.

– Tämä on aika pieni museo.

– Noi näyttää ihan maitopurkeilta. Ne on laitettu tohon seinälle, että tästä tulisi hienompi taidemuseo, Daria latelee katsellessaan sinivalkoista teosta Posliinikokoelma (2009).

Museoon hetken päähänpistosta

Leena Lomu kertoo, että koska Darian muskari-tuntia ei ollutkaan, he päättivät käydä jossain kivassa paikassa ja päätyivät taidemuseoon.

– Tultiin ihan ex tempore. Daria olisi ensin halunnut Palanderin taloon, mutta se on auki vain viikonloppuisin.

Äidin mukaan Daria tykkää käydä museoissa katsomassa tauluja.

– Kotona on kuulemma niin rumia tauluja. Johtuisiko siitä, että suurin osa niistä on minun tekemiäni, Lomu nauraa.

Selviää, että Leena Lomu harrastaa ikonimaalausta. Menossa on nyt 26. ikoni. Kun hän näyttää kännykästä valokuvaa Darialle tekemästään kauniista ikonista, Daria innostuu kertomaan siitä.

– Se suojelee mua. Se pelottaa kaikki hiiret pois, ja jotkut bakteeritkin. Mutta meidän kissa on aika ylellinen. Se tekee hassuja temppuja, Daria suoltaa ajatuksenvirtaansa sen enempiä henkeä väliin vetämättä.

Ikonimaalaus on kanttorin henkireikä

Taustalla Leena Lomulla on taideopintoja Limingan taidekoulun piirustuspuolella, jossa elämä oli yllätyksiä täynnä.

– Juttelin siellä kerran aamutakissa olevan miehen kanssa, kunnes hän yhtäkkiä pudotti takin yltään. En yhtään tajunnut, että hän oli alastonmalli. Kyllä siinä tällainen maalaistyttö Oulusta häkeltyi, hän nauraa.

Nykyään Lomu toimii Hämeenlinnan ortodoksiseurakunnan kanttorina ja osallistuu seurakunnan järjestämään ikonipiiriin.

– Ikoneja ei voi tehdä kiireessä eikä stressaantuneena. Siinä täytyy olla henki mukana. Ikoneja maalatessa pääsee rauhoittumaan.

– Olen tällainen taiteilijasielu, en ollenkaan toimistotyyppi.

Tosin kouluaikoina mielessä siinsi aivan jokin muu kuin kanttorin ura.

– Lukion opo oli päättänyt, että minusta tulee jazz-laulaja, vaan ei tullut. Se olisi kyllä ollut ihan kiva vaihtoehto.

Kanttorin työstä ortodoksiseurakunnassa hän nauttii, koska siinä yhdistyy musiikki ja esteettisyys.

– Se on audiovisuaalista työtä.

Ruusutaulut jäivät Darian mieleen

Leena Lomu harmittelee, että enää ei jää kulttuuririennoille niin paljon aikaa kuin nuorempana.

– Silloin minua kiinnostivat oopperat ja musikaalit. Kaikkein vaikuttavin oli Lontoossa Cats-musikaali, en unohda sitä ikinä.

Daria on äidin mukaan innokas piirtäjä, mutta harrastaa myös isänsä jalanjäljissä karatea.

– Se on aika helppoa. Pitää tehdä vain näin, Daria sanoo ja näyttää pari liikettä.

Taidemuseokierroksen uuvuttamana hän venkoilee ja löhöilee museon aulan sohvalla odottaen malttamattomana pois pääsyä.

Sitä ennen kiinnostaa vielä kuulla, mitä hän näyttelystä tykkäsi.

– No, ihan hieno, kun oli niitä ruusutauluja. Mutta mä en tykkää punkeista. Ne tarttuu eikä lähde pois, Daria tokaisee.

Mitäpä siihen on lisäämistä. (HäSa)

Päivän lehti

28.3.2020