Junat myöhästelevät tiistainakin. Arkistokuva: Ville-Veikko Kaakinen
Kanta-Häme Hämeenlinna

Pakkanen mylläsi tiistain raideliikennettä

Raideliikenteen vaihdeviat ja lumityöt aiheuttavat muutoksia Helsingistä Keravalle ja Riihimäelle suuntautuvan lähiliikenteen aikatauluihin, kertovat VR ja Rataliikennekeskus. Lisäksi Riihimäen ja Lahden väliset G-junat korvataan toistaiseksi linja-autoilla.

Iltapäivällä kello kolmen ja seitsemän välillä Helsingin ja Keravan välillä liikennöivistä K-junista ajetaan vain joka toinen vuoro. Junavuoroja molempiin suuntiin ajetaan kolme kertaa tunnissa.

Helsinki–Riihimäki-väliä taittavat D-junat perutaan sekä iltapäivältä että huomisaamulta.

VR:n mukaan pidennetyllä vuorovälillä mahdollistetaan vaihteiden toiminta ja pyritään varmistamaan, että muu liikenne voitaisiin ajaa aikataulussa.

Lisäksi Riihimäki–Lahti-välillä kulkevat G-junat korvataan iltapäivällä busseilla. Rataliikennekeskuksen mukaan syynä on tiedonsiirtovika.

Rataliikennekeskuksen arvioi, että G-junia koskeva vika saataneen korjattua illan aikana.

VR kertoo verkkosivuillaan, että myös kaukojunaliikenteeseen on tehty muutoksia. Useat junavuorot myös kulkevat aikataulustaan myöhässä.

Monien sattumusten summa

Junaliikenne on ollut tänään kovilla, ja se johtuu VR:n mukaan useista syistä.

VR:n viestinnästä kerrotaan, että pääradan kaukojunia ovat viivästyttäneet yksittäiset, usein pakkasen aiheuttamat viat.

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen sujuvuuteen vaikutti Kivistössä tapahtunut henkilövahinko.

Lopullisen ruuhkautumisen aiheutti Helsingin rautatieaseman ratapihalla ilmenneet ongelmat. Ongelma ratapihalla saatiin korjattua, mutta ruuhkautuminen on heijastunut myös iltapäivän junaliikenteen viivästyksiin.

VR pitää edelleen voimassa viivästystiedotteen, jonka mukaan matkustajien kannattaa varautua 15  –  45 minuutin viivästyksiin kaukoliikenteessä kovan pakkasen ja pöllyävän lumen vuoksi.

Asiasanat