Kanta-Häme

Paleface jättää talven taakse ja tuo kesän

Verkatehtaan vapun ilmaiskonsertissa esiintyy Paleface ja Räjähtävä nyrkki. Mistä idea, Verkahtehtaan johtaja Jouko Astor?

– Meillä on monena vuonna esiintyjä tullut residenssituotannon kautta. Local Voices on ollut muutamana vuonna sekä sirkusta. Nyt sellaista residenssituotantoa ei ollut, joten keksimme jotakin muuta. Ajattelimme, että Paleface sopisi hyvin nykyvappuun. Se on myös sopivaa vaihtelua edellisiin vuosiin.

Konserttiin pääsee jonotusperiaatteella. Kuinka paljon odotatte Vanaja-saliin yleisöä?

– Toivotaan, että yleisöä tulee mukavasti. Ylipäänsä kävijämäärää Verkatehtaan alueella on vaikea arvioida, koska sää vaikuttaa paljon.

Onko Verkatehtaan vapusta syntynyt vaihtoehto perinteiselle toritörttöilylle?

– Ihmiset näyttävät tykkäävän meidän vapusta. Hämeenlinnassa on pitkään ollut torille vaihtoehtoja, sillä kulttuuriväki on järjestänyt pitkään vappuna ohjelmaa. Meidän vapusta on syntynyt yhdenlainen talven taaksejättö -rutiini. Taiteiden yö toimii samalla tavalla syksyllä. Se jättää kesän taakse. HÄSA

Verkatehtaan vappuPaleface ja Räjähtävä nyrkki Vanaja-salissa kello 15.Ison-Huvilan vappubrunssi kello 11 ja 13.Aulassa Ars Hämeen ja Arxin Kissakeisari-työpajaSirkuskoulu Arx esiintyy lasipihalla kello 12 ja 14.Bio Rexissä edullisia elokuvia.Galleria koneessa Johanna Ilvessalo.Valuvikoja galleriassa linssin takaa Etelä-Amerikan luontoaarteita.Verkatehtaan kujalla Suiston vappubasaariHämpton Dixie soittaa koko päivän ajan Verkatehtaan eri puolilla.

Päivän lehti

2.4.2020