Kanta-Häme

Palikat putosivat paikoilleen

Seminaarin koulun rehtori Pasi Rangell on tyytyväinen.

– Palikat ovat asettuneet paikoilleen ja koulu toimii hyvin, hän sanoo.

Vaikka koulu aloitti toimintansa elokuussa 2012, vietettiin vihkiäisiä vasta viime perjantaina. Viime vuonna juhlien järjestämiseen ei yksinkertaisesti ollut voimia.

Kaupungin suurimmassa koulussa olisi monia ylpeyden aiheita, mutta erityisen tyytyväinen rehtori on siihen, että tilat ovat nyt terveet ja hyväkuntoiset.

Seminaarin koululle muuttaneella Ojoisten koulun väellä on vielä hyvässä muistissa, millaista oli elää sisäilmaongelmista kärsivässä koulussa. Terveiden tilojen merkitys korostuu nyt, kun kouluja tuntuu kaatuvan ympäriltä.

Remonttitarpeita tulevaisuudessa

Suunnitteluvaiheen aikana koululla riitti epäilijöitä. Huolta herätti koulun koon lisäksi koulumatkan turvallisuus.

– Mielipideilmasto muuttui hyvin positiiviseksi heti koulun alkamisen jälkeen. Vanhemmilta on tullut pelkästään hyvää palautetta, samoin naapureilta liikenteen sujuvuudesta – se ei ole kuulemma koskaan sujunut niin hyvin kuin nyt.

Koulun tilat ovat valmistuneet vaiheittain. Viimeksi valmistui entisissä OKL:n tiloissa olevan juhlasalin remontti. Lattiasta kattoon uudistettu sali palvelee iltaisin ja viikonloppuisin myös kaupunkilaisia.

Ensi kesänä on pihan vuoro. Telineiden lisäksi pihalle tulee muun muassa 60 metrin juoksurata. Samassa yhteydessä uudistetaan paikoitusalueita. Kaupunki on osoittanut piharemonttiin 400 000 euron määrärahan.

Korjaustarpeita jää silti tulevillekin vuosille. D-osan, noin miljoonan euron peruskorjaus jää tulevaisuuteen. Remontin maksaisi koulun omistava Suomen yliopistokiinteistöt, mutta remontti näkyisi välittömästi kaupungin koulutiloista maksamissa vuokrissa.

Rehtorin mukaan remonttia kaivataan jossain vaiheessa myös Eureninkadun puolella olevassa harmaassa H-rakennuksessa.

– Sen ilmantuottokapasiteetti on niukka. Pieniä ilmavuoto-ongelmia on ollut ja niitä on korjailtukin. Kyse on 80-luvun tasakattorakennuksesta, joten remontin tarve on vain ajan kysymys.

Tavoitteena olla yksi parhaista

Rehtorin tavoite on tehdä Seminaarin koulusta yksi Suomen parhaista kouluista.

Kaikissa luokissa on käytössä Smart-älytaulut, tutkivan oppimisen luokkatilassa oppilaiden käytössä on kaksi 3d-tulostinta ja kouluun on hankittu kasa iPadeja.

– Me emme ole saaneet mitään ylimääräistä, käytössämme on sama budjetti kuin muilla kouluilla, hän muistuttaa.

Hankintoja ovat mahdollistaneet aktiivinen vanhempainyhdistys, mutta etenkin koulun väen ja rehtorin oma aktiivisuus. Kalustemäärärahoja esimerkiksi saatiin säästöön sievoinen summa, koska pöytiä, työtuoleja, viherkasveja ja ties mitä saatiin eri yrityksiltä lahjoituksina noin 10 000–20 000 euron edestä.

Harmittamaan on jäänyt ainoastaan kaupungin päätös luopua lisätunteja vaativista painotusluokista. Seminaarin koulu olisi ollut halukas järjestämään musiikki- ja kuvataidepainotteisia luokkia, mikä olisi merkinnyt yhtä lisätuntia painotusluokkaa kohti.

– Se on harmi. Nyt koko kaupungissa ei ole yhtään musiikki- eikä kuvisluokkaa.

Yhden tunnin hinta olisi ollut 2 500 euroa vuodessa. Käytännössä painotusluokkia olisi perustettu Seminaarin koululle muutama joka toinen vuosi.

– Englantipainotteisuus meillä sen sijaan jatkuu, sillä englantia käytetään oppituntien lomassa. Se ei maksa kaupungille mitään. (HäSa)