Kanta-Häme

Paljasta meille, millainen Pete Parkkonen on, Johanna Försti?

Millainen kokemus Tähdet, tähdet -televisiosarja on ollut, Johanna Försti?

– Kahteen kuukauteen mahtuu kaikenlaista. Ohjelman tekeminen on ollut mieletön reissu ja älytön kokemus.

Millainen heittäytyjä olet?

– Luulin, että olen heittäytyjäluonne, sillä normaalissa elämässä koen olevani rohkea. Ohjelmaa tehdessä olen kuitenkin kohdannut kaikenlaisia mörköjä, joita vastaan olen taistellut. Ohjelmassa on erilaisia tyylisuuntia: ensimmäistä kertaa olen joutunut laulamaan räppiä ja oppperaa. Sen lisäksi on pitänyt tehdä koreografiat ja liikkua samaan aikaan kuin laulaa. Kameratyöskentely on ollut myös ihan uutta. Kaikki tämä on ollut uutta ja aiheuttanut pelkoja.

Miten olet päässyt peloista irti?

– Tekemiseen on tullut oma herääminen. Ei tämä ole niin vakavaa.

Millä tavalla ”oma herääminen” näkyy uralla jatkossa?

– Ei tulla räppiä kuulemaan. Joulukiertue alkoi torstaina ja jo siellä huomasin muutoksen. Olen paljon rennompi lavalla. Meillä on ohjelmistossa Ave Maria -kappale, jossa soitan viulua. En ole aikoihin soittanut viulua. Maria Lund soittaa kappaleessa harppua ja olemme lavalla kahdestaan. Ennen Tähdet, tähdet -ohjelmaa olisin jännittynyt todella, mutta nyt uskallan enemmän. Se on iso saldo, kun olen esiintyjä.

Finaalissa vastassa on Pete Parkkonen, joka on hurmannut yleisön. Miten kuvailet Parkkosta?

– Aivan ihana! Olemme olleet kavereita tosi pitkään. Hän on ihastuttava, hyvä ihminen. Hän kohtelee muita ihmisiä ihanasti, on luotettava, fiksu ja hirveän hyvä laulamaan. Hän ei ole yhtään pintaliitotyyppi.

Tänään lauantaina Tuliset tenorit ja Suloiset sopraanot pysähtyvät joulukiertueensa kanssa Verkatehtaalle. Yhteensä kierrätte 18 kaupunkia. Mitä lavoilla tapahtuu?

– Olemme vetäneet joulukiertueen jo parina vuonna. Tänä vuonna olemme uusineet ohjelmistoa. Rakastetuimmat joululaulut tulevat kyllä, mutta mukaan on otettu uusia kappaleita. Olemme myös sovittaneet uusiksi vanhoja kappaleita.

Mikä on oma suosikkisi joulubiiseistä?

Maa on niin kaunis on kaunis kappale, koska se lauletaan konsertissa ilman säestystä. Se on kaunis ja maaginen, kun on monta ääntä yhdessä, ja kaikki laulavat sydämensä kyllyydestä.

Kuinka tulisia ovat tuliset tenorit Pentti Hietanen ja Tomi Metsäketo?

– Aika tulisia. Maria Lundin kanssa emme ole kiertueen diivoja, vaan kyllä ne herrat pitävät siitä huolen. Tenorit ovat tulisia ja sopraanot suloisia.

Miten suloisuus näkyy?

– Maria Lund on uskomattoman hyväkäytöksinen ja suloinen sielu. Meillä on hauskaa keskenämme.

Missä sinut nähdään joulukiertueen jälkeen?

– Kotona. Tammikuussa alkaa sitten taas uudet jutut. HÄSA

Katso ja koeTuliset tenorit ja suloiset sopraanot tänään kello 18 Vanaja-salissa.Johanna Försti nähdään myös Tähdet, tähdet -ohjelman finaalissa sunnuntaina.