Kanta-Häme

Paljon porua pysäköinnistä

1800-luvulla Hämeenlinnassa kiukuteltiin kaduille ja puistoihin parkkeeranneista lehmistä ja hanhista, jotka eivät suostuneet parantamaan käytöstään edes sakon uhalla. Lopullisesti kattila kiehui yli äyräidensä, kun siat pistivät hösseliksi ja sotkivat katupahaset jätöksillään.

Siis – mistä me valitimme, kun ei ollut vielä autoja? Hanhista, lehmistä, sioista ja lopulta kurittomista koneistakin.

Katuja mittailevat hanhet olivat vielä pikkujuttu hevosten rinnalla.

Kun vossikat alkoivat pysäköidä torille, oli nauru kaukana, eivätkä suurta hilpeyttä herättäneet markkinaväen hevosetkaan. Näillä kun oli tapana mittailla katupahasia jopa ilman kuskia.

Vaikka noista ajoista onkin jo iäisyys, lausuttiin juuri tuolloin loputtomalta tuntuvan torinaluspysäköintikeskustelun syntysanat.

Silloisen lääninarkkitehti Albert Edelfeltin vuonna 1858 laatima asemakaava puuttui nimittäin kiivaana vellovaan pysäköintikeskusteluun ja esitti ensimmäistä kertaa, että torin alle rakennettaisiin hevosia varten parkkihalli. Edelfelt ei tosin puhunut vielä toriparkista, vaan hevostallista.

Vaikka Edelfeltin toriparkki ei koskaan toteutunutkaan, kylvi se kuitenkin syvälle hämeenlinnalaisen sieluun ajatuksen torin alle menemisestä. Jostakin syvältä sielun sopukoista ajatus pulpahtaa aina säännöllisin väliajoin pinnalle kuin korkki. Lopullisesti toriparkkia ei ole vieläkään Hämeenlinnassa haudattu.

Autojen pysäköinnistä ongelma 50-luvulla

Autot eivät ole olleet Hämeenlinnassa ongelma loppujen lopuksi kovinkaan pitkää aikaa.

Ensimmäisen autonsa kaupunki sai vuonna 1909. Sitä varten jouduttiin laatimaan erikseen järjestyssäännöt, jotka rajoittivat automobiilin nopeutta 15 kilometriin tunnissa hyvällä säällä ja kahdeksaan kilometriin tunnissa sumussa.

Vekan bussit pysäköivät alatorille sekä vossikat ja komeasti kiiltelevät vuokrapirssit ylätorille vielä ihan sulassa sovussa pitkään, sillä niin kuin kaikki uudet asiat, myös autot yleistyivät kaupungissa hitaasti. 1930-luvulla Hämeenlinnassa oli vain 312 autoa ja sotien aikana vielä paljon vähemmän.

Autoista tai siis oikeammin niiden pysäköimisestä oli ongelmaksi vasta 50-luvulla. Sen jälkeen ne eivät ole kyllä sitten tapetilta pois päässeetkään.

Helsingissä käyneet kertoivat hurjia tarinoita vihreää. keltaista ja punaista valoa vilkuttavista liikennevaloista. Vuonna 1955 kertomukseen lisättiin vielä kummallinen kadulla seisova mittari, jonne piti syöttää kolikoita, jos halusi pysäköidä autonsa sen eteen.

Maksullinen pysäköinti oli tullut Suomeen.

40 vuotta on lyhyt aika

Autojen pysäköinnin villille lännelle laitettiin lopulta suitset vuonna 1973, mutta ensin käytettiin pitkään silkkihansikkaita.

Kaupungissa aloitettiin vuonna 1973 pysäköinninvalvonta ja saatiin ensimmäiset pysäköintisakot. Tarkkaa tietoa ei ole, koska Hämeenlinna sai ensimmäisen parkkimittarin, mutta ilmeisesti se tuli torille samoihin aikoihin ensimmäisten lappu-liisojen kanssa.

70-luvulla syntyi myös rutina pysäköintipaikkojen riittämättömyydestä. Helpotusta haettiin milloin Hämeensaareen tulleen Raketti-tavaratalon suurelta pysäköintialueelta, Sokoksen katolta tai Centrumin tontilta. Autoja jätettiin mihin tahansa keskustan kerrostalon pihaan, sillä pihapysäköinti kiellettiin vasta 80-luvun lopussa. Hetkellisen helpotuksen toi myös Kaivokadun varren hiekkakenttä.

Pysäköintitalojen ja toriparkin rakentaminen oli 80-luvun ilmiö. Pysäköintitaloa suunniteltiin pitkään Rauhankadun ja Hallituskadun kulmaukseen, mutta ajatuksesta luovuttiin lopulta hankalana. Saman kohtalon koki 90-luvun alussa hellitty ajatus pysäköintitalon rakentamisesta Niittykadulle Karnaalinpuistoon. Tuolloin ajatus haudattiin alueen liian pehmeänä pidettyyn maahan.

Loppujen lopuksi parkeeraamisen pitkä historia koveni vasta 90-luvulla.

Vuonna 1991 otettiin käyttöön parkkikiekko ja etenkin keskustan pysäköintiaikoja lyhennettiin kovalla kädellä. Samalla myös hämeenlinnalaisten pitkään vaalima perinne kaupan eteen ilmaiseksi pysäköidystä autosta jäi lopullisesti historiaan.

Puolityhjänä kumisevia parkkitaloja Hämeenlinna on saanut 2000-luvulla peräti kaksin kappalein, mutta ajatus toriparkista on haudattu – taas hetkeksi.(HäSa)

Lähteet: K.O.Lindeqvist Hämeenlinnan historia III, Hämeen Sanomien arkisto.