Kanta-Häme

Paluu menneisyyteen

– Minkä takia tuossa lapiossa on reiät? Niilo Vehmaa kysyy isoäidiltään samalla, kun hän osoittaa vanhan pirtin seinään nojaavaa lapiota.

Kivikellarinmäen kotimuseon pihapiirissä Janakkalassa on ollut sunnuntaina tunkua, ja isoäiti Marja Vehmaa on tuonut lapsenlapsensa tutustumisretkelle entisajan elämään. Vehmaa vastaa hetken mietinnän jälkeen.

– Sillä on varmasti pitänyt nostaa jotain märkää, ja vesi on päässyt valumaan rei’istä läpi, Marja Vehmaa kertoo, ja vastaus tyydyttää uteliasta lapsenlasta.

Sunnuntaina pidetty Kivikellarinmäki-päivä on ollut mitä parhain paikka kouluttaa entisajan elämään.

Liki 20 kertaa järjestetyssä tapahtumassa sai perehtyä muun muassa päreen valmistukseen ja tervanpolttoon puhumattakaan kotimuseon tavanomaisesta kotiseutukokoelmasta, jossa riitti tutustuttavaa.

Uutuuksiakin tänä vuonna nähtiin, kun museon isäntä Toimi Löyttyniemi ja emäntä Marja-Liisa Jussila olivat saaneet ensi kertaa tapahtumaan vanhan ajan tahkonvääntöä.

– Päivä on ollut ihan hyvä, ja väkeä on riittänyt. Vaikka olemme järjestäneet tämän joka vuosi, seuraava ei tässä vaiheessa ole vielä varma, Löyttyniemi toteaa.

Yllättäviä löytöjä

Maaseutuelämän ihmeellisyyksien lisäksi mäellä innostuttiin muutamasta miellyttävästä yllätyksestä.

Muuan paikallinen oli nimittäin löytänyt Kivikellarinmäen läheisestä metsästä harvinaisen metsätähti-sienen, jota sieniasiantuntija Markku Nylund esitteli vierailijoille.

– Ei tämä ruokasieni kylläkään ole, Nylund toteaa ja hymyilee.

Toisen löydön teki puolestaan paikalle saapunut kiviseppä, joka löysi parkkialueelta hiottavaksi kelpaavan epidootti-kiven. Päivän mittaan osa kivestä oli hiottu jo koruksi kelpaavaksi.

Rasvaisen maukasta, itse kirnuttua voita pääsi mäellä maistelemaan, jos sitten vaikkapa muurinpohjalettujen painikkeeksi.

Vehmaan serkuksien keskuudessa hämmennystä aiheutti kuitenkin pimeys, joka valtasi monet vanhan ajan pirtit.

– Kynttilöillä siihen aikaan valaistiin, Niilo Vehmaa tietää.

Ja jos kynttilöitä ei ollut, sai Kivikellarinmäeltä ainakin päreitä. (HäSa)