Kanta-Häme

Palveluseteli käyttöön viidessä yrityksessä

Palvelunsetelin käyttö laajenee vihdoin Hämeenlinnan varhaiskasvatuksessa.

Asiaa on vatvottu jo useita vuosia. Vihdoin ensi vuoden budjettiin saatiin äänestyksen jälkeen varatuksi määräraha varhaiskasvatuksen palveluseteleihin.

Jo toukokuun lopussa lasten ja nuorten lautakunta päätti vakinaistaa palvelusetelikokeilun, tosin silloinkin äänestyksen jälkeen.

Silloin vakinaistamiseen ei kuitenkaan ollut vielä rahaa ja valtuusto siirsi rahoituspäätöksen budjetin yhteyteen marraskuulle.

Erityisesti vasemmistoliitto, mutta myös muutamat perussuomalaiset valtuutetut ovat olleet sitä mieltä, että kaikki lapset pitäisi hoitaa kunnallisissa päiväkodeissa.

Jo aikaisemmin palveluseteliä on kokeiltu Tarvasmäessä ja Jukolassa toimivissa yksityisissä Touhulan päiväkodeissa.

Nyt palveluseteliä käyttämään ovat hakeutuneet Touhulan lisäksi Jaarlin päiväkodit, Tenava-Tuuli, Koti Sinitiuku ja Aallokkomeri.

Palvelusetelihakemuksen tekee lapsen huoltaja heti saatuaan vahvistuksen hoitopaikan myöntämisestä.

Perheelle määritellään päivähoitomaksu eli käytännössä asiakkaan omavastuuosuus, joka on samansuuruinen, kuin mitä päivähoito maksaisi kunnallisessa päivähoidossa.

Kastellissa toimiva lasten ja nuorten palveluohjauksen toimipiste laskee asiakasmaksun huoltajan tai huoltajien tulotietojen pohjalta

Korkein kunnallinen päivähoitomaksu on tällä hetkellä 290 euroa kuukaudessa.

Vaikka yrittäjä on hyväksytty palvelusetelituottajaksi, on asiakkaalla edelleen oikeus valita palvelusetelin sijaan myös Kelan kautta haettava yksityisen hoidon tuki.

Kaupungin kotisivuilta osoitteesta löytyvät tarkemmat ohjeet palvelusetelin hakua varten ja linkit palvelusetelipäiväkotien kotisivuille.

Palvelusetelin odotetaan tuovan helpotusta paineeseen, joka kohdistuu kunnalliseen varhaiskasvatukseen.

Alustavasti on laskettu, että yksityisiä hoitopaikkoja tarvitaan noin 500 kaupungin oman palvelutuotannon lisäksi. HÄSA

Päivän lehti

18.1.2020