Kanta-Häme

Pankki jää luontevasti

Toimitusjohtaja Olli Liusjärvi kertoo, että hänen eläkkeelle siirtymisensä ja pankkifuusion ajoitukset osuivat toisistaan riippumatta kohdalleen. Liusjärvi jättää pankin toimitusjohtajan tehtävät vuoden vaihteessa samalla, kun uusi Etelä-Hämeen Osuuspankki aloittaa toimintansa.

– Jälkikäteen voisi sanoa, että ajoitus meni paremmin kuin hyvin. On luontevaa jättää pankki tässä vaiheessa.

Liusjärvi kertoo, että hänen eläkkeelle siirtymisensä ei olisi paljon heittänyt nykyisestä, vaikka uutta maakunnallista osuuspankkia ei olisi perustettukaan. Pankin eläkesäätiö mahdollistaa siirtymisen eläkkeelle 61-vuotiaana.

Liusjärvi vakuuttaa, ettei hänellä ollut mitään ammatillista houkutusta toimia hetken maakunnallisen pankin ykkösjohtajana.

– Koen, että olen jo ollut ison maakunnallisen pankin toimitusjohtajana. On parempi ratkaisu poistua näin kuin jatkaa vielä vuosi eteenpäin.

Pois pankista,…apua on tarjolla

Olli Liusjärvi ilmoittaa myös jättävänsä työt ja pankin kerralla. Hänen mielestään entisen toimitusjohtajan ei pidä tulla pankkiin neuvomaan seuraajiaan. Ihmisten välisiä suhteita hän ei katkaise, ja on valmis antamaan apua.

– Pystyn sparraamaan ja keskustelemaan. Jatkan OP-Pohjola-ryhmässä ja muualla liike-elämässä luottamustehtävissä. Toivottavasti pystyn vielä antamaan osaamistani.

Etelä-Hämeen Osuuspankin perustamista Liusjärvi pitää yhtenä työuransa tärkeimmistä töistä.

– Pankkien sulautuminen oli pitkä työ. Uudesta pankista tulee riittävän pieni, mutta vahva.

Olli Liusjärvi tuli Hämeenlinnan Seudun Osuuspankkiin lakimieheksi vuonna 1982. Hän ei kuvitellutkaan ryhtyvänsä pankinjohtajaksi, mutta jo vuonna 1994 hänestä tuli pankin varatoimitusjohtaja. Toimitusjohtajaksi hänet nimitettiin vuonna 2000.

– Joka päivä olen hyvillä mielin tullut töihin. Ei ole ollut sellaista päivää, jolloin töihin tulo olisi ollut vaikeaa.

Liusjärvi antaa kiitokset tästä työtovereille, asiakkaille ja työnantajalle. Yli 30 vuoden aikana pankkitoiminnassa on kuitenkin tapahtunut monta mullistusta ja hankaliakin hetkiä. 1990-luvun alussa Suomessa koetteli lama, joka synnytti myös pankkikriisin.

– 1990-luvulla hankaluudet tulivat pankkiin asiakkaiden vaikeuksista. Nyt finanssikriisi synnyttää sääntelyä, joka ei tule asiakkailta. On vain sopeuduttava.

Ei usein hyötyä…jälkiviisaudesta

Liusjärvi muistuttaa, että Hämeenlinnan Seudun Osuuspankki toimii edelleen samalla nimellä. Muiden pankkien rakenteet, nimet ja omistukset ovat samaan aikana muuttuneet.

– Pankkitoiminnan luonne on muuttunut. Kyse on kuitenkin edelleen ihmisten kanssa toimeentulosta. Se ei ole muuttunut.

Liusjärvi myöntää, että jälkikäteen voidaan pankkeja syyttää virheistä. Tällaisia olivat muun muassa 1980-luvun lopun valuuttalainat, joiden käytössä ei toiminut asiakkaiden eikä pankin riskienhallinta. Liusjärven mielestä jälkiviisaus on useimmiten hyödytöntä.

– Toimiala on sellainen, että ei pitäisi hötkyillä. Kun ei tee rajuja liikkeitä, pystyy entraamaan rauhallisesti.

Olli Liusjärvi on käytännössä töissä vielä ensi viikon. Hän tarjoaa yhteistyökumppaneille kahvit pankissa ensi tiistaina. Puheita ei saa pitää eikä antaa lahjoja. (HäSa)