Kanta-Häme

Pankkifuusiot jatkuvat

Kiristyvä sääntely pakottaa Kantasäästöpankin ja parkanolaisen Oman Säästöpankin sulautumaan. Pankit muodostavat ensi vuonna Suomen toiseksi suurimman säästöpankin, jonka tase on vajaa miljardi euroa.

– Syy sille, miksi haluamme yhdistyä, on pankkialan rakennemuutos, jossa vauhtia sanelee pääkilpailijamme osuuspankki, Kantasäästöpankin toimitusjohtaja Tarmo Laine sanoo.

Säästöpankit haluavat niin suuren taseen, että ne voivat itse hankkia rahoitusta suoraan markkinoilta. Laineen mielestä miljardin euron tase on raja, jolla omaa rahoitusta kannattaa hankkia. Oman Säästöpankin ja Kantapankin yhdistyneet taseet ylittävät kohta miljardin rajan.

Harkitaan…yhteenliittymää

Kantapankki ja Oma Säästöpankki vakuuttavat, että niillä on yhteinen näkemys säästöpankkien yhteenliittymästä. Säästöpankkiliiton johdolla säästöpankeista muodostetaan OP-Pohjolan kaltaista yhteenliittymää, jossa pankit takaavat toisten liiketoiminnan. Uusi säästöpankki harkitsee, toimiiko se yksin vai lähteekö se yhteenliittymään. Se suhtautuu ”avoimin mielin” yhteenliittymään.

– Uusi tase antaa mahdollisuuksia tähän ratkaisuun. Yksin ei olisi ollut mahdollisuuksia, Laine sanoo.

Hän tarkoittaa, että pienen säästöpankin on pakko osallistua yhteenliittymään. Iso säästöpankki taas voi jopa itse vaikuttaa yhteenliittymän perustamiseen.

– Varmasti viestimme kuuluu myös Helsingissä, Laine vakuuttaa.

Kantapankki ja Oma Säästöpankki ovat molemmat osakeyhtiöitä ja ne yhdistyvät osakevaihdolla. Hauhon Säästöpankkisäätiö ja Rengon Säästöpankkisäätiö vaihtavat omistamansa Kantapankin osakkeet Oman Säästöpankin osakkeisiin. Ne saavat oman pääomansa mukaisen 25 prosentin omistuksen Omasta Säästöpankista.

Säästöpankin nimeksi jää Oma Säästöpankki ja sen kotipaikka on Parkano. Oman Säästöpankin toimitusjohtajana jatkaa Pasi Sydänlammi. Kantapankin toimitusjohtajasta Tarmo Laineesta tulee yhtiön varatoimitusjohtaja ja eteläisen alueen aluejohtaja. Pankki käyttää eteläisellä alueella Kantapankki-nimeä, joka siirtyy aputoiminimenä Kantasäästöpankilta uudelle pankille.

– Täällä on harmaahapsisia toimitusjohtajia. Nyt on myös sellainen, jolla ei vielä ole harmaita hapsia, Laine perustelee toimitusjohtajavalintaa.

Tampere on…hyvä kasvualue

Uuden säästöpankin ja sen kiinteistönvälittäjien toimialue yltää Hyvinkäältä Seinäjoelle. Omalla Säästöpankilla on yksi konttori Tampereella, joka nähdään hyväksi kasvualueeksi.

Säästöpankkien johtajat lupaavat, että yhdistymisestä huolimatta pankkien kaikki 24 konttoria säilytetään. Toimitusjohtaja Sydänlammi nimittää konttoreita keskeiseksi eduksi, kun pankki kilpailee liikepankkien kanssa.

Uudella pankilla on vahvat omat pääomat luotonantoon. Laine muistuttaa, että iso tase mahdollistaa voimakkaan panostuksen myös alueellisesti. Nykyistä suurempien yritysluottojen myöntämisestä ei kuitenkaan puhuta. Kasvutavoitteita ei haluta julistaa.

– Haluamme vahvistaa asemiamme, mikä tarkoittaa markkinoita nopeampaa kasvua. Kiveen ei haluta hakata mitään tavoitetta. Se olisi leikkimistä tulella, Sydänlammi sanoo.

Laine kertoo, että omien pääomien riittävyys on tullut tähän asti vastaan kerrostalorakentamisessa. Joissakin tilanteissa nykyistä suuremmille pääomille olisi tarvetta luotonannossa.

– Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos luotonanto on pienissä paloissa, myös riskit hajautuvat. (HäSa)

Päivän lehti

1.6.2020