Kanta-Häme

Panssariprikaatilaiset vannovat valan Janakkalassa

Turengissa järjestetään perjantaina koko päivän kestävä maanpuolustustapahtuma, joka huipentuu Jääkäritykistörykmentin varusmiesten sotilasvalaan kello 14 Turengin kentällä.

– Tämä on todennäköisesti ensimmäinen kerta, kun Panssariprikaatilaisten sotilasvala vannotaan Janakkalassa. Jos valatilaisuus on siellä aiemmin järjestetty, siitä olisi monia kymmeniä vuosia, eikä sellaisesta löydy tietoa arkistoistamme, kertoo tiedottaja Kirsi Lehto.

Päivä alkaa Jääkäritykistörykmentin, Janakkalan kunnan ja Janakkalan seurakunnan yhteisellä seppeleenlasku- ja hartaustilaisuudella Janakkalan kirkon sankarihautausmaalla kello 8.

Turengin koulun kentällä tapahtuviin tilaisuuksiin osallistuvat Jääkäritykistörykmentin joukkojen lisäksi Janakkalan kunta, Janakkalan reserviupseerikerho, Janakkalan reserviläiset, Hämeenlinnan sotilaskotiyhdistys, Leijona Catering Oy, Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, Hämeenlinnan mieskuoro sekä Niinisalon ratsastajien perinnevaljakko. Tilaisuuteen odotetaan saapuvan alokkaiden omaisia yli 1000 henkilöä.

Yleisö on tervetullut seuraamaan Turengin koulun kentällä tapahtuvia tilaisuuksia.

Sotilasvalan vannoo perjantaina 21.8. yhteensä noin 330 Jääkäritykistörykmentin alokasta.  HÄSA

Päivän lehti

4.4.2020