Kanta-Häme

Panssariprikaatin esikunta tuntuu omalta työmaalta

 
Kun tänään majuriksi ylennetty Eija Pulkki ilmoittautui ensimmäisten naisten joukossa vapaaehtoiseen asepalvelukseen Tikkakoskella vuonna 1996, hän oli jo suunnitellut itselleen sotilasuran.
 
– Olen kulkenut tätä polkua hyvin suunnitelmallisesti, ja olen tyytyväinen siihen mitä olen saanut tehdä.
 
Pulkki valmistui vuonna 2012 ensimmäisenä naisena puolustusvoimissa esiupseerikurssilta.
 
Tuolloin hän sanoi Hämeen Sanomien haastattelussa, ettei aio tavoitella mahdollisimman nousujohteista uraa vaan pyrkii yhdistämään äitiyden ja maltillisemman urakehityksen. Tavoite onnistui hyvin, Pulkki toteaa. 
 
– Perhe oli suurin vaikuttava tekijä, ettei työtehtävän ja paikkakunnan vaihtaminen muutaman vuoden välein houkutellut. Mitä isommiksi lapset tulevat, sitä helpompaa arjen taiteilu on ollut, kahden alakouluikäisen lapsen äiti sanoo.
 
Pulkki sanoo nykyisen tehtävän Panssariprikaatin esikunnan suunnittelu- ja taloussektorin johtajana sisältävän riittävästi haasteita.
 
– Toivon, että saan olla tässä tehtävässä ja Parolannummella useita vuosia. Ylemmät esikunnat pitävät huolen, että työt eivät lopu kesken, hän naurahtaa.
 
Naiset erottuvat yhä joukosta puolustusvoimissa, sillä naisupseereita on puolustusvoimissa vain satakunta.
 
Pulkin mukaan sotilasuralla eteneminen ei kuitenkaan ole enää vähimmässäkään määrin sukupuolikysymys.
 
– Kannustan naisia hakeutumaan asepalvelukseen, mutta sen, joka hakeutuu alalle, on oltava todella valmis tekemään töitä. Tehtäviin valitaan osaamisen ja halukkuuden perusteella.
 
Naisten hakeutuminen asepalvelukseen on viime vuosina ollut nousussa muutaman vuoden kestäneen notkahduksen jälkeen. 
 
Ennen vapaaehtoiseen palvelukseen hakeutumista Pulkki kehottaa naisia – kuten asevelvollisia miehiäkin – valmistautumaan siihen, mitä on edessä.
 
– Kuntopohja voisi olla parempi. Kun pystyn yhä parikymmentä vuotta vanhempana vastaamaan asevelvollisille omilla cooper-tuloksillani, se osoittaa, että nuorilla riittää parannettavaa, Pulkki naurahtaa.
 
Pulkki sanoo saaneensa lapsensa silloin kun ulkomaankomennukselle pyrkiminen olisi ollut urakehityksen kannalta otollisinta.
 
Eläkeuudistuksen myötä myös upseerien eroamisikä siirtyi, ja hakeutuminen kansainvälisiin tehtäviin on jälleen mahdollinen “sivujuonne” upseerinuralla.
 
– Virkauraa on jäljellä jälleen 15 vuotta. Vaikka kansainväliset tehtävät eivät ole upseerinuralla pakollisia, ei ole lainkaan pois suljettua, että hakeutuisin vaikkapa sotilastarkkailijan tehtäviin.
 
– En ole välttämättä kiinnostunut lähtemisestä sinne missä on täysi rähinä päällä, vaan vaihtoehtona voisi olla paikka, jonne voisi ottaa osaksi ajasta perheen mukaan. 

Tuoreimpia artikkeleita