Kanta-Häme

Panssariprikaatin joulukonsertissa soittaa lähes 50 varusmiestä ja reserviläistä

Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan aliupseerikurssi järjestää Jouluksi kotiin -konserttisarjan tänä viikonloppuna.

Kuten kiertueen nimi kertoo, konsertit ovat tämän vuoden ajan palveluksessa olleiden varusmiesten viimeisiä esiintymisiä ennen kotiutumista. Konserttisarjan järjestelyt on suunniteltu ja toteutetaan kokonaan varusmiesten omin voimin.

– Konsertti on sopivan mittainen setti kauniita joululauluja ja erikoisempaa ohjelmistoa, jota ei heti miellä joulumusiikiksi. Löytyy sinfonista ja viihdemusiikkia sekä yhteislauluja, kapellimestarilinjan oppilas Matias Nässi kertoo.

Noin 20 varusmiehen lisäksi soittajakaartia täydentää suuri joukko kertausharjoituksiin kutsuttuja reserviläisiä. Nässi kertoo, että kertauksiin kutsutut muusikot tuntuvat vastaavan kutsuun mielellään.

– He pääsevät nostalgisoimaan, millainen palvelusvuosi olikaan. Reserviläispuolella soittokuntalaisten toiminta on tietääkseni poikkeuksellisen aktiivista. Aikanaan aion itse todellakin tulla kertaamaan, jos kutsutaan.

Varusmiessoittokunta on harjoitellut joulumusiikkia rinnakkain Mikkelissä ja Tampereella järjestettävien Maamme-konserttien ohjelmiston kanssa.

Vaikka harjoittelutahti on ollut tiivis, motivoitunut porukka ei ole pyrkinyt ”nakkisuojaan”, kuten varusmiespalveluksessa toisinaan on tapana.

– Iltaa myöten on saanut istua treenaamassa, aliupseerioppilas Leevi Alakoski kertoo.

Alakoski soittaa konsertissa saksofonia ja johtaa torvisektiota. Hän kertoo, että palveluksen aikana syntynyt bändi jatkaa luultavasti keikkailua inttivuoden jälkeen.

– Ammattimuusikon ura on mietityttänyt läpi palveluksen. Olisihan se siistiä tehdä musiikkia työkseen, mutta soittelin jo pomolle jos palaisin oravanpyörään intin jälkeen ja pitäisi bändin tulilla harrastuksena, Alakoski naurahtaa.

Varusmiessoittokuntaan pääseminen ei ole aivan helppoa. Vuosittain noin neljännes hakijoista pääsee yksikköön. Alakoski kehuu palvelusvuoden olleen antoisa. Kohokohta oli esiintymismatka maailman toiseksi suurimpaan sotilasmusiikkitapahtumaan Basel Tattooseen.

– Palvelusaika on ollut monipuolinen. On ollut ihan päheetä, että on päässyt myös metsään ryskäämään. Olisin voinut mennä palvelukseen johonkin muuhunkin komppaniaan, mutta on siistiä, että on päässyt mukaan isoihin projekteihin ja soittohommiin. HäSa

Suomeksi: nakkisuoja = varusmiesslangissa paikka tai keino, jolla voi väistää määrättyjä tehtäviä.

Varusmiessoittokunnan Jouluksi kotiin -konsertti Hämeenlinnan kirkossa 3.12. klo 19. Vapaa pääsy.