Kanta-Häme

Parkkipulmia keskussairaalalla

Toimitukseen on taas tullut vinkkiä siitä, että keskussairaalassa potilaat etsiskelevät kymmeniä minuutteja parkkipaikkoja ja pahimmillaan pysäköivät Jukolan S-marketin pihaan.

Jälleen syyttävä sormi osoittaa henkilöstön suuntaan, jonka epäillään vievän asiakkaille tarkoitettuja paikkoja.

Aiheesta kirjoitettiin viimeksi vajaa vuosi sitten. Silloinen viestintäpäällikkö Michael Rossing laski keskussairaalan tontilta yli tuhat, tarkalleen ottaen 1 174 parkkipaikkaa.

Keskussairaalan alueella Ahvenistonmäellä on perinteisiä aikarajoittamattomia paikkoja 421.

– Lisäksi on neljän tunnin aikarajoitettuja paikkoja 279, invapaikkoja 33 ja lämmitettäviä paikkoja 441, Rossing kertoi.

Keskussairaalan verkkosivulta löytyy kartta siitä, missä pysäköintipaikkoja on. Tosin silloin on ensin klikattava kohtaan ”yleistä”. Sieltä löytyy kohta ”pysäköinti”.

Se ei tietysti paljon lohduta, jos on jo kiire vastaanotolle tai toimenpiteeseen. HäSa

 

Julkaistu lehden Hämeenlinnan kirje -palstalla eilen sunnuntaina 13.10.2016