Kanta-Häme Hattula

Parolassa susihavainto – Petoyhdyshenkilö: "Ne olivat niin varmat suden jäljet kuin ne vain voivat olla"

Petoyhdyshenkilö: "Ne olivat niin varmat suden jäljet kuin ne vain voivat olla"
Unto Kurkinen otti kuvan suden jäljistä Parolassa. Petoyhdyshenkilön mukaan jäljet kuuluvat todellakin sudelle. Kuva: Unto Kurkinen
Unto Kurkinen otti kuvan suden jäljistä Parolassa. Petoyhdyshenkilön mukaan jäljet kuuluvat todellakin sudelle. Kuva: Unto Kurkinen

Aivan Parolan keskustassa tehtiin aikaisin perjantaiaamuna havainto sudesta. Eläin oli käynyt Mierolanpellon alueella ja Juteinin koulun lähistöllä.

Suden lumeen jättämiä jälkiä tutkimassa käynyt Hattulan-Kalvolan riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Rauno Mattila vahvistaa, että kyseessä oli todellakin susi.

– Ne olivat niin varmat suden jäljet kuin ne vain voivat olla. Koko ja askelväli sopivat täydellisesti. Lisäksi siellä on tehty näköhavainto suuresta eläimestä.

Mattila kertoo suhtautuvansa epäilevästi kaikkiin hänelle ilmoitettuihin susihavaintoihin, mutta tässä tapauksessa hänelle ei jäänyt epäilystäkään.

– Montaa havaintoa en ole merkinnyt varmaksi susihavainnoksi. Mutta jos tämä ei ole sellainen, niin sitten en tiedä mikä olisi.

 

Susi oli tullut Mierolanpellon alueelle ja Juteinin koulun tuntumaan Ventolasta päin torstain ja perjantain välisenä yönä. Koululta jäljet veivät Mänttärin pellon suuntaan ja edelleen takaisin Ventolan suuntaan.

Rauno Mattilan mukaan susi oli todennäköisesti ruokaa etsimässä. Matkalla se oli yrittänyt saalistaa muun muassa peuraa ja jänistä.

Jälkien perusteella kyse on yhdestä yksittäisestä eläimestä, eikä susilaumasta.

Petoyhdyshenkilön mukaan Parolan keskustan liepeillä koirat ja kissat olisi syytä pitää öisin sisätiloissa. Lapsien nukuttamista ulkona vaunuissa ilman valvontaa hän ei myöskään nyt suosittele.

 

Facebookin Hattula – kuntalaisten kuulumisia -ryhmässä kerrottiin perjantaina myös, että Aulangontiellä Pappilanniemen ja Keltomäen välillä oli torstai-iltana noin kello 18 aikaan tehty havainto tietä ylittäneestä isosta koiraeläimestä.

Eläin oli tuolloin torstai-iltana havainnoitsijan mukaan matkalla Parolan suuntaan. HäSa

 

Lisää aiheesta:

Koira päätyi kotipihalta suden suuhun Lammilla: ”Askelväli sopii suteen” (30.10.2019)

Rengossa pelätään susia, Salossa pariskunta elää niiden kanssa sovussa – Video: Lauma temmeltää lähipellolla (20.10.2019)

Kuljimme kettutytön kanssa suden jäljillä – Mia Takula on viettänyt pitkälti toistasataa yötä susireviireillä näkemättä kertaakaan puolustettavaansa (25.1.2020)

Suomessa on 185–205 sutta – Luonnonvarakeskuksen mukaan yksilömäärä on kasvanut noin 10 prosenttia (5.6.2019)

Päivän lehti

19.9.2020

Fingerpori

comic