fbpx
Kanta-Häme

Ruotsiin lähetetty sotalapsi ei saanut lohtua tai lämpöä - "Minusta tuli renki 9-vuotiaana", Lasse Hyypiä sanoo

Lasse Hyypiä lähetettiin kymmenientuhansien muiden lasten tavoin Ruotsiin jatkosodan aikana. Turvapaikka olikin ankara työpaikka.
Kuva: Toni Rasinkangas

Toisen maailmansodan aikana Suomesta lähetettiin jopa 75 000 alle 15-vuotiasta lasta pääasiassa Ruotsiin ja Tanskaan pois sodanjaloista.

Lasse Hyypiä oli sotalapsi, joka jatkosodan aikana passitettiin Etelä-Ruotsin Skåneen kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Aika on armotta haalistanut osan Turengissa asuvan Hyypiän muistoista, mutta kokemusta hän ei unohda ikinä.

Hänen matkansa ei mennyt kuin elokuvissa. Ei alkuunkaan.

– Tuntuu, että Ruotsista järjestetty “turvapaikka” oli enemmän politiikkaa kuin hyvää tahtoa. Minusta tuli renki 9-vuotiaana, Hyypiä sanoo.

 

Vuonna 1944 Hyypiän veljekset Lasse ja Matti matkaavat Bore I -matkustajahöyrylaivalla Turusta Tukholmaan. Aini-Äiti on jäänyt kotiin perheen seitsemän muun lapsen kanssa. Nestori-isä on Kannaksella jalkaväessä ja haavoittuu pahasti.

Veljeskaksikko on kotoisin Säkkijärveltä. Kotipitäjäänsä he eivät palaa koskaan, sillä Viipurinlahden länsirannalla oleva kunta luovutetaan Neuvostoliiton haltuun jatkosodan jälkeen.

– Kaulassa roikkui lappu ja kangaskassi, johon mahtui asiakirjoja. Olimme pitkän aikaa Tukholmassa karanteenissa, ennen kuin meidät sijoitettiin Starbyhyn Skåneen naapurimaataloihin, Hyypiä kertoo.

 

Lasse Hyypiälle selvisi nopeasti, että luvassa ei ollut lohtua tai lämpöä.

– Kyyti oli kylmää. Kuin olisi sanottu, että siinä on sulle poika pataässä, koita järjestää kortit.

Hyypiä muistaa lypsäneensä lehmiä aamuin ja illoin ja siinä välissä vieneensä niitä laitumelle. Hän siivosi karsinoita ja syötti sikoja.

– Työmies minusta tehtiin, vaikka ei sen ikäinen nassikka vielä mikään työmies ollut. Koulussa sain käydä, jos muuta työtä ei keksitty. Yleensä keksittiin. En soisi kellekään lapselle sellaista.

Haravanjäljen piti pihatiellä ja puutarhassa näkyä. Hän auttoi myös puintitöissä ja keräsi omenoita tilan puista, joita oli Hyypiän mukaan toistasataa.

– Poiminnasta luvattiin rahaa kotimatkalle. Tähän päivään mennessä en ole yhtään tiliä nähnyt. Enkä tule näkemäänkään.

 

 

Finnjävel eli suomalaispiru. Sana on iskostunut Hyypiän mieleen.

– Sitä sanaa ei talossa säästelty. Paitsi silloin, kun maatalossa kävi vieraita. Silloin sai finne (suomalainen) -maskotti olla rauhassa parhaisiin puettuna. Tajusin, että tämähän on silmänlumetta koko homma.

Kulissien takana Hyypiä joutui olemaan varpaisillaan jatkuvasti.

– Talon isäntä oli entistä pahempi päissään. Ei sellaisia asioita saa lapselle tehdä, mitä se ukko teki. Oikein arvostettu mies pitäjässä!

– Kerran tuli selkään niin pahasti, että toista kuukautta meni liemiruokaa syödessä. Jos töitä ei tehty kunnolla, niin rangaistuksena jäi ilman ruokaa.

Hyypiä muistelee olleensa monena viikkona piilossa rehuvajassa. Myös pakeneminen kävi hänen mielessään.

– Mutta minne minä olisin mennyt? En saanut nähdä edes naapurissa olevaa veljeäni, jota tapasin salaa pellonreunoja kulkien. Hänellä oli herttainen sijaisperhe, kunpa olisin päässyt sinne.

Hyypiän puolia yrittivät pitää ranskalainen maatalousharjoittelija ja yksi maatalon aikuisista lapsista.

– He olivat ainoita, jotka pitivät minua kaverina. Mutta poika lähti opiskelemaan Tukholmaan ja harjoittelija ei kovin kauan talossa pysynyt.

 

Kun johonkin tottuu, ei osaa kaivata parempaa, Hyypiä sanoo.

– Aluksi mietin, että onko tämä tällaista koko ajan? Jossain vaiheessa turruin, enkä enää välittänyt.

Hyypiä kertoo olleensa hukassa siinä vaiheessa, kun hän palasi Suomen takaisin 11-vuotiaana vuonna 1947.

– Olin täynnä vihaa. Vihainen Ruotsille ja vihainen vanhemmilleni. Mutta ei näistä asioista ikinä kotona puhuttu.

Hyypiältä meni vuosia saada asiat järjestykseen, mutta Ruotsin-reissu kalvaa edelleen unettomina öinä. Matti-veli puolestaan jäi tuhansien muiden lasten tavoin asumaan Ruotsiin.

Eikö matkasta jäänyt yhtään hyvää muistoa?

– Luokkaretki Kööpenhaminan tivoliin, jossa pääsin sellaisen hyrrän kyytiin. Samanlaista riemua koen nykyisin, kun lastenlapset ja lastenlastenlapset kipuavat syliini.

Vuosina 1944–46 toteutuneiden lastensiirtojen syynä olivat helmikuussa 1944 tapahtuneet Helsingin, Kotkan, Turun, Oulun, Rovaniemen ja Raahen suurpommitukset, joilla Neuvostoliitto halusi pakottaa Suomen rauhaan. (Pentti Kávenin väitöskirja, 2011). HäSa

Kun Lasse Hyypiä palasi Ruotsista takaisin Suomeen jatkosodan jälkeen, oli kotipaikka vaihtunut Säkkijärveltä Perniöön. Nykyään Hyypiä asuu Turengissa. Kuva: Toni Rasinkangas

 

Menot