Kanta-Häme

Patria myy BAE:n kanssa AMV-ajoneuvoja Australiaan

Patria hamuaa satojen AMV-panssariajoneuvojen kauppaa Australian kanssa. Patria on solminut brittiläisen BAE Systemsin kanssa Land 400 -yhteistyösopimuksen AMV-pyöräajoneuvojen tarjoamisesta Autsralialle.

– BAE:lla on vahva asema Australiassa, mutta yhtiöllä ei ole itsellään sopivaa pyöräajoneuvoa. Sillä on paikallistuntemus. Meillä hyvä ajoneuvo, paras, Patrian Land-liiketoiminnan markkinointijohtaja Markku Bollman sanoo.

Bollman kertoo, että Australian hankinnasta odotetaan tarjouspyyntöä ensi vuoden alkupuolella. Ajoneuvojen toimitukset voisivat siten alkaa vuonna 2018.

BAE Systems on Euroopan suurin puolustusvälineyhtiö, jonka tuotteita ovat muun muassa taistelupanssarivaunut, tykit ja hävittäjät. Bollman kertoo, että BAE on ollut suurin puolustusvälineiden myyjä Australiassa.

AMV-panssariajoneuvot on koottava Australiassa, jos Patria ja BAE saavat niistä kaupan.

– BAE:lla on tiloja Australiassa. Varmaan myös uusia tiloja laitetaan tarvittaessa pystyyn.

BAE valitsi…kumppaninsa

Patria on julkistanut uuden konseptin AMV-panssariajoneuvosta. AMV XP -ajoneuvoa ei pidetä pelkästään uutena versiona AMV:stä.

– Australialle tarjottavassa ajoneuvossa on enemmän ominaisuuksia AMV XP:stä kuin vanhasta AMV:stä, joka syntyi vuonna 2003, Bollman kertoo.

Patria on joutunut irtisanomaan Hämeenlinnan tehtaan työntekijöitä, kun toimitukset Ruotsin ja Suomen puolustusvoimille loppuivat. Yhtiö neuvottelee suurista kaupoista, mutta ne eivät ole vielä tuoneet paljon työtä.

Euroopan valtiot ovat supistaneet puolustusmäärärahoja, mutta Patrian AMV kiinnostaa toisella puolella maapalloa.

– Australia ei sulje pois sitä, ettei Euroopassa olisi hankkeita. Sikäli kuitenkin Australia kuvaa tilannetta, että AMV-ajoneuvosta on tullut maailmankuulu. Se on tervetullut myös toisella puolella maailmaa.

Bollmanin mukaan se, että BAE markkinoi AMV:tä Australialla, kuvaa ajoneuvon mainetta.

– BAE:lla oli muitakin ehdokkaita. (HäSa)

Päivän lehti

26.1.2020