Kanta-Häme

Pekka Kantakoski suomii armeijan järjestelyjä

Uunituoreen kirjan Tuhottu armeija – puolustusvoimien uudelleenjärjestely 8.2.2012 kirjoittaja everstiluutnantti, evp. Pekka Kantakoski sanoo, että Suomen armeija on saatettu uudelleenjärjestelyin sekasortoiseen tilaan.

Nykytilanteen hän näkee johtavan pikkuhiljaa kohti ammattiarmeijaa ja liittoutumista.

– Maanpuolustus on ajettu alas ja sen kanssa on tempoiltu sinne tänne. Rahat on haaskattu hankkeisiin, jotka huonontavat puolustusta.

Eniten uudistukset ja leikkurit koskevat maavoimia. Kirjassa hän kirjoittaa auki päätösten ajankohdat ja niihin vaikuttaneet seikat sekä henkilöt.

– Paljon tärkeitä päätöksiä olisi pitänyt tehdä, jotta maavoimien alasajo olisi vältetty. Nato-huumassa niihin ei kuitenkaan ole ollut kykyä, Kantakoski sanoo.

Panssarijoukkojen vaiheita ja panssaritaktiikkaa – jalkaväen tulitukitaktiikkaa – hän käsittelee kirjassaan laajasti. Sen ja muun käyttökelpoisen sotakaluston romuttamisen hän näkee koskeneen myös tykistöä.

Menot keskitasolla

Muutosten vyöryn Pekka Kantakoski näkee alkaneen sotilaspiirien lakkauttamisesta.

Leikkaustoimet, jopa sodan ajan joukkojen määrän supistamisen syyt, hän näkee ristiriitaisina. Niitä on perusteltu huonolla rahatilanteella.

– Pohja selityksiltä putoaa. Vuosina 2006–2010 puolustusvoimat on jättänyt käyttämättä sille myönnetyistä varoista 1,1 miljardia. Suomessa puolustusmenot ovat lähellä Euroopan keskitasoa. Menoista yhä enenevä osa käytetään ylisuuriin ilmavoimiin. Hankitut helikopterit kuluttavat pääosan maavoimien koulutusrahoista.

Supistetun sodan ajan armeijamme vahvuus on 230 000 sotilasta.

– Lienee selvää, ettei maata tällä sotilaiden määrällä puolusteta. Uskottava puolustus, koko maan puolustaminen, vaatii 450 000 sotilaan armeijan.

– Näin vahvan ja taisteluvoimaisen armeijan varustaminen nykyaikaisella kalustolla on mahdollista, kun luovutaan ylivahvoista ilmavoimista ja helikopterijoukoista sekä supistetaan rauhanturvaamistehtävät tarkkailijatason tehtäviin.

– Panssarijoukkoja tarvittaisiin viisi panssariprikaatia, yhteensä viisisataa taistelupanssaria, Kantakoski laskee.

– Maanpuolustushenki maassa on hyvä, mutta miten käy, kun veteraanien pää kallistuu, Kantakoski pohtii.

Kantakosken kirja on painettu Ilves-Painossa. Kirjaa myy Suomalainen kirjakauppa. (HäSa)