Kanta-Häme

Pelaamisen sydämen tavoittelijat

Palohuoneenkadulla Pelihuone Enterissä vanhat pelikasetit ovat siistissä rivissä puuhyllyissä ja näyteikkunan takaisessa antiikkitelevisiossa loikkii Super Mario. Viereisen arcade-koneen vanha Street Fighter 3 -kamppailupeli odottaa pelaajaa.

Peliharrastaja Ville Miettinen selailee 8-bittiselle Nintendolle tarkoitettuja pelejä. Muutama kanta-asiakas istuu kassan viereisen pöydän ääressä juomassa kahvia ja jutustelemassa myyjien kanssa. Miettinen on saapunut katsomaan, löytyisikö Nintendolle uutta pelattavaa.

– Joskus olen katsonut etukäteen netistä, mitä kaupasta löytyy. Nyt tulin vain selailemaan. Taskussa on viisikymppiä, joten mitään harvinaisuuksia en lähtenyt hakemaan, Miettinen toteaa.

Miettinen osti vanhan Nintendo-pelikonsolin pari vuotta sitten, ja vanhalle konsolille on kotona pelejä toistakymmentä. Nykyiset uutuuspelit eivät houkuta samalla tavalla kuin 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa julkaistut klassikot.

– Vanhassa Nintendossa ei ole mitään turhaa. Peleissä on yksi selkeä idea, jota pelataan. Niissä ei pelata elokuvaa, niin kuin nykypeleissä. Jos haluan katsoa elokuvan, niin katson elokuvan, Miettinen sanoo.

Yhä nuoremmat haluavat vanhaa

Vanhoja videopelien ympärille on alkanut tulla yhä suurempi pelaajajoukko. Yksi syy on pelien saatavuus, ja Hämeenlinna on tässä suhteessa poikkeuksellisessa asemassa. Pelihuone Enter on nimittäin Suomen ainoita kauppoja, joka on erikoistunut retropelien myyntiin.

Myös Ville Miettinen osti lapsuuden haavekonsolin itselleen, kun sellaisen pystyi hankkimaan.

– Jouluisin toivoin Nintendoa, mutta sitä ei tullut. Nykyisin voin ostaa nämä omalla rahalla, joten ei tarvitse kerran vuodessa kinuta joulupukilta, Miettinen sanoo.

Pelihuone Enterin kauppias Antti Koski pani pitkäaikaisen haaveensa pystyyn vuonna 2011. Tuolloin hän ei ollut varma, kantaisiko vanhoja pelejä myyvä kauppa, vaikkei sellaista Suomessa aikaisemmin ollutkaan.

Suosio on kuitenkin ollut niin suurta, että Koski perusti toisen myymälän marraskuussa Turkuun. Koski on huomannut, että retroharrastelijoiden määrä on kasvussa ja joukko on monipuolistumassa.

– Perinteinen harrastaja on 20–30-vuotias mies, mutta nykyisin kauppaan on alkanut tulla 10-vuotiaita lapsia, jotka tietävät asioista kauppiastakin enemmän. Myös naiset ovat alkaneet kiinnostua, koska esimerkiksi Mario-pelejä on pelattu lapsina, Koski sanoo.

Paluu lapsuuteen

Suomessa retropelimarkkinat ovat vielä Kosken mukaan pienet, kun vertaa esimerkiksi Saksaan. Pelien saanti on myös kiven alla, eikä Koski hiisku, miten hän saa liikkeisiinsä tuotteita myyntiin.

Minkä takia retropelit kiinnostavat, kun tarjolla on uusia, valtavien pelifirmojen valmistamia spektaakkeleita?

– Olemme sen ikäisiä, että nämä ovat olleet ensimmäiset lelut, joita olemme käsitelleet. Niiden parissa on kasvettu. Vanhoissa peleissä on pelaamisen sydän, Koski toteaa.

Kyse on myös vanhojen kokemusten henkiin herättämisestä.

– Muistan kerran, kuinka pelasimme serkkujen kanssa Nintendoa mummolassa. Kuvaputkitelevisio oli mustavalkoinen, ja ulkona ukkosti. Tallennusmahdollisuutta ei ollut, joten joka kerta, kun ukkonen iski liian lähelle, irrotimme koneen pistorasiasta. Sitten piti aloittaa alusta, Miettinen toteaa.

Kauppareissunsa päätteeksi Miettinen kävelee ulos kahden vanhan kasetin kanssa.

– Enää ei kukaan valita, kun pelaa. Paitsi ehkä tyttöystävä, ellei hän pelaa mukana, Miettinen nauraa. (HäSa)

Päivän lehti

29.3.2020