Kanta-Häme

Juttua päivitetty: Pelastuslaitos raivasi myrskypuhurin kaatamia puita lauantai-illalla – Sunnuntaina Hämeenlinnan seudulla yhä sähköttömiä talouksia

Sähkökatkojen aiheuttajia ovat linjoille kaatuneet puut ja katkenneet oksat. Kuva: Seppo Pessinen
Sähkökatkojen aiheuttajia ovat linjoille kaatuneet puut ja katkenneet oksat. Kuva: Seppo Pessinen

Myrskypuuskan aiheuttamat vahingontorjunnat työllistivät Kanta-Hämeen pelastuslaitosta lauantai-iltana.

Päivystävä palomestari Juha Alander kertoo, että pelastuslaitoksella oli illan mittaan työn alla 110 kohdetta eri puolilla Kanta-Hämettä. Pelastuslaitos raivasi teille ja rakennusten päälle kaatuneita puita. Lisäksi tuli toistakymmentä ilmoitusta sähkölinjojen päälle kaatuneista puista, jotka sähköyhtiö kävi raivaamassa pois.

– Tehtävät niputettiin kiireellisyysjärjestykseen, Alander sanoo.

Alander kertoo, että suurin osa liikennettä tai rakennuksia haittaavista kaatuneista puista saatiin raivattua iltakymmeneen mennessä. Yön aikana tuli enää joitakin yksittäisiä ilmoituksia haittaa aiheuttavista kaatuneista puista.

– Suurin osa tehtävistämme osui Lopen, Riihimäen, Hämeenlinnan, Janakkalan ja Hattulan alueille. Forssan seutu pääsi myrskystä vähemmällä, sillä siellä oli vain yksittäisiä tehtäviä Tammelassa, Humppilassa, Forssassa ja Jokioisilla, Alander kertoo.

Illan aikana sähköttä oli yli 4000 Elenian asiakasta

Myrskypuhuri aiheutti myös sähkökatkoja Kanta-Hämeessä. Kaikkia lauantaina katkenneita sähköjä ei oltu saatu palautettua sunnuntai-iltaan mennessä. Sunnuntaina ilmeni kuitekin myös uusia vikoja.

Sunnuntai-iltana kello 20 aikoihin  sähköttömiä talouksia oli Hämeenlinnassa, Lopella ja Janakkalassa yhteensä kuutisenkymmentä.

Lauantai-illan aikana sähköttä oli enimmillään yli 4000 Elenian asiakasta. Koko Hämeenlinnan alueella sähköttömiä talouksia oli yli 2800. Hattulassa ilman sähköä oli lähes 700 taloutta ja Janakkalassa 440 taloutta. Sähköt saatiin Elenian alueella toimimaan pääosin lauantai-illalla kello 21-22 mennessä.

Sunnuntaiaamulla Kanta-Hämeessä oli edelleen jonkin verran sähköttömiä asiakkaita. Niitä oli Elenian sähkökatkokartan mukaan kello 8.49 aikaan koko Hämeessä 198, joista oli Hämeenlinnassa 121, Lopella 50, Janakkalassa 11, Hattulassa 10 ja Tammelassa kuusi.

Kova tuuli jatkoi puhaltamistaan sunnuntaiaamulla, ja sähkökatkoja ilmeni edelleen myös lisää. Niitä oli Elenian sähkökatkokartan mukaan kello 10.48 aikaan koko Hämeessä 207, joista oli Hämeenlinnassa 79, Lopella 55, Janakkalassa 9, Hattulassa 3 ja Tammelassa 61. Sunnuntainna kello 13.03 Elenian sähkökatkokartan mukaan sähköttömiä asiakkaita oli koko Hämeessä 83, joista oli Hämeenlinnassa 46, Lopella 19, Janakkalassa 9, Hattulassa 3 ja Tammelassa 6.

—-

Sähkökatkojen aiheuttajia ovat olleet linjoille kaatuneet puut ja katkenneet oksat.

Juttua päivitetty Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen tiedoilla 6.6.2020 kello 20.19.

Juttua päivitetty Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen ja Elenian sähkökatkokartan tiedoilla 7.6.2020 kello 8.49.

Juttua päivitetty Elenian sähkökatkokartan tiedoilla 7.6.2020 kello 10.48.

Juttua päivitetty Elenian sähkökatkokartan tiedoilla 7.6.2020 kello 13.06.

Juttua päivitetty Elenian sähkökatkokartan tiedoilla 7.6.2020 kello 19.55

Päivän lehti

3.7.2020