Kanta-Häme

Pelkkä sähköposti ei riitä todisteeksi

Kohu Sunny Car Centerin ympärillä on saanut jälleen uusia käänteitä.

Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset kertoi keskiviikkona, ettei Kansainvälinen ihmisoikeuskomitea CIPDH tutki väitettyä vuotoa. Järjestön lakiosaston johtaja Anna Bozin on ilmoittanut, että Fagus Yaw Berko on järjestön työntekijä, mutta selvittää asiaa yksityishenkilönä, ei komitean toimeksiannosta.

Hämeen Sanomat on alkuviikon aikana soittanut ja lähettänyt sähköpostia Berkolle, joka ei lukuisista yrityksistä huolimatta ole vastannut lehden yhteydenottopyyntöihin.

 

Viesti herättää monia kysymyksiä

SCC:n toimitusjohtajan Markku Ritaluoman maanantaina muun muassa Hämeen Sanomille esittelemässä sähköpostitulosteessa ei suoraan sanota siinä mainittujen henkilöiden eli muun muassa Lulu Ranteen ja Ismo Soukolan vuotaneen tietoa Zambian Watchdogille.

Sähköpostissa Berko mainitsee selvittävänsä henkilöiden osuutta asiaan, mutta siitä ei käy ilmi, kuinka hän on saanut nimet haltuunsa.

Ranne ja Soukola ovat jyrkästi kiistäneet vuotoepäilyt. Myös sähköpostissa nimeltä mainittu yksityishenkilö ihmettelee joutumistaan afrikkalaismiehen selvittelyjen kohteeksi, sillä hän ei ole koskaan tavannut ketään koko SCC-sotkun osapuolista.

Sähköpostiviestissä huomio kiinnittyy myös siinä käytettyyn erikoiseen englannin kieleen, joka vaikuttaa olevan mahdollisesti peräisin käännösohjelmasta. Tekstissä vilahtaa myös sana ”black painting”, vaikkei englannin kielessä ole vastaavaa termiä suomenkieliselle mustamaalata-sanalle.

Kiemunki sai yhteyden

Asiaa Hämeenlinnan kaupungin puolesta selvittävä valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) kertoo saaneensa keskiviikkona yhteyden Berkoon.
 
– Hän on vahvistanut kirjoittaneensa sähköpostin, Kiemunki sanoo.
 
Hän on ollut yhteydessä myös Ritaluomaan, jonka mukaan Berko on jo matkalla Sambiaan.
 
– Berko on hoitanut tähän saakka tietojen vaihtoa Sambian viranomaisten kanssa etänä. Ritaluoma sanoi, että lisää dokumentteja olisi luvassa kuuden päivän kuluessa, Kiemunki sanoo.
 
Hän korostaa, ettei kaupunki ole ryhtymässä asiassa mihinkään toimiin pelkän nyt nähdyn sähköpostiviestin perusteella.
 
– Ei missään nimessä. Tottakai jotain näyttöä pitää olla. Ei kaupunki lähde mihinkään toimenpiteisiin, ellei jotain vakuuttavampaa ja aitoa evidenssiä väitetyistä vuodoista esitetä, Kiemunki sanoo.

Mikä ihmeen CIPDH?

Kansainvälinen ihmisoikeuskomitea CIPDH on organisaationa Suomessa ilmeisen tuntematon, vaikka toimiikin aktiivisesti maailmalla.

Ranskankielisten internetsivujensa mukaan komitea on poliittisesti, taloudellisesti ja uskonnollisesti riippumaton organisaatio, joka saa päärahoituksensa jäsenmaksuina ja yksityishenkilöiden lahjoituksina.

Järjestön pääkonttori sijaitsee Pariisissa, mutta sillä on asianajajia eripuolilla maailmaa kymmenissä maissa. Vapaaehtoisvoiminkin tapahtuva toiminta keskittyy erityisesti naisten ja lasten, maahanmuuttajien ja pakolaisten sekä vankien oikeuksien suojelemiseen.

Ulkoministerion Afrikan ja Lähi-idän osaston Eteläisen Afrikan yksiköstä kerrotaan, ettei ministeriöllä ole yhteistyötä CIPDH:n kanssa, eikä muutenkaan tietoa kyseisestä järjestöstä.

– Emme osaa arvioida kyseisen järjestön toimintaa tai luotettavuutta, osaston avustaja Hanne Ristevirta toteaa.

Myöskään Suomen Punaisen Ristin Kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi ei ole koskaan kuullutkaan kyseisestä järjestöstä. (HäSa)

Lue Kaupunkiuutisten juttu aiheesta!

 

Edit 16.31: Juttua päivitetty Kiemungin kommenteilla hänen saatuaan keskiviikkona yhteyden Berkoon.