Kanta-Häme

Peltomäki tarttuu nuijaan muutosten keskellä

– Tämä on räjähtävä lähtö kunnanhallituksen puheenjohtajalle. Edessä on sote-uudistus, kuntarakenneuudistus ja valtionosuusjärjestelmän muutos. Tilanne on sekava. Kuntatasolla tarvitaan valtiolta pikaisia päätöksiä.

Näin sanoo erityisesti tarkkaan talouteen ja elinkeinopolitiikan voimaan uskova Marja Peltomäki (kesk.), joka istahtaa Lopen kunnanhallituksen puheenjohtajan paikalle ympäröivästä tilanteesta riippumatta suurin odotuksin.

– Viime valtuustokauden alkajaisiksi Lopella laadittu talouden tervehdyttämisohjelma on purrut ja talous on nyt hyvällä mallilla. Silmänkantoon, aivan Riihimäen rajalle, on nousemassa uusi teollisuusalue, joka toivon mukaan tuo meille reippaasti lisää työpaikkoja, hän pohtii.

Helsingin hyvä kasvattaa kuntaa

Hän uskoo Lopen hyötyvän pääkaupunkiseudun kasvusta lähivuosina niin paljon, että kunnasta kehittyy hyvää vauhtia entistä houkuttelevampi asumiskunta.

– Olemme sopivasti Helsingin vaikutuspiirin ulommalla kaarella. Emme kehity liikaa, mutta kasvamme hallitusti puolen prosentin vuosivauhtia. Kasvun keskellä säilytämme asukkaille arvokkaan luontomme. Se on valttimme, kun ruuhkiin kyllästyneet ihmiset hakevat uutta asuinpaikkaa.

Yritysten myötä kunta vahvistaa veropohjaansa ja takaa samalla talouden kasvun. Vahva pohja tarvitaan, jos kunta aikoo pitää kiinni itsenäisen kunnan linjastaan tulevien muutosten keskellä.

Loppi vaalii itsenäisyyttään

Marja Peltomäki on asettunut tekemään työtä itsenäisen kunnan eteen ja aikoo pysyä edelleen sen takana. Hän uskoo, että seutukunnalla pystytään järjestämään sosiaali- ja terveyspalvelut väestölle laajentamalla terveyskuntayhtymää hoitamaan myös sosiaalipalvelut.

– En lämpene isäntäkuntamalliin enkä vahvaan peruskuntaan, hän sanoo tyrmäten esitykset Hausjärven, Lopen ja Riihimäen kuntaliitoksesta.

Marja Peltomäki myöntää, ettei Lopella kuten ei muissakaan kunnissa voida sanella, millaisia päätöksiä valtio tekee maakunnallisesti ja valtakunnallisesti. Kunnat joutuvat odottamaan valtion linjauksia ennen kuin pystyvät luomaan paikalliset ratkaisut.

– Erikoissairaanhoidon tulevaisuutta on vaikea ennustella, koska emme voi kuin arvailla, minne ihmiset vuoden kuluttua suuntautuvat hakemaan sairaalapalvelut.

Helsingissä työssä käyvänä Marja Peltomäki miettii omia valintojaan.

– Voisi kuvitella, että työmatkalla olisi helppo käyttää työpaikan lähellä olevaa sairaalaa. On eri asia onnistuuko se. Jos jonot ovat hurjia, ne ohjaavat hakemaan apua omalta alueelta. Aika näyttää, miten ihmiset toimivat. (HäSa)

 

 

 

 

 

Päivän lehti

3.4.2020