fbpx
Kanta-Häme Hämeenlinna

Pentti Kaivosoja yllättyi siitä, millainen lasku tuli hautakiven huollosta: Kiven kuljetus maksoi Hämeenlinnassa jopa 19,5 euroa kilometri

Hautamuistomerkin huolto maksaa maltaita Hämeenlinnassa.
Kuva: Pekka Rautiainen / HäSa
Kuva: Pekka Rautiainen / HäSa

Hämeenlinnalainen Pentti Kaivosoja tietää, että hautajaisten hintalappu riippuu siitä, mihin ihminen ollaan hautaamassa ja miten. Laskua lisää kaikki ylimääräinen, jota hautakiveen tulee.

– Eniten minua on yllättänyt hautakivien huollon hintahaitari. Aivan samat toimet Suomen eri puolilla maksavat halvimmillaan 160 euroa, mutta kalleimmillaan yli kymmenkertaisen summan. Kalleinta työ oli Hämeenlinnassa, Kaivosoja kertoo.

Kaivosoja huolsi kolmen omaisensa haudat kuntoon viime kesänä ja järkyttyi venyvästä hintahaitarista. Eniten Kaivosojaa ihmetytti se, mitä matka Vanajan hautausmaalta kymmenen kilometrin päähän kiviveistämöön maksoi. Menopaluu kustansi yli 390 euroa eli 19,5 euroa kilometri. Esimerkiksi Vantaalla hautamuistomerkin huoltamisesta velotettiin 160 euroa ja Tampereella 450 euroa. Kuljetukset sisältyivät kumpaankin hintaan.

Mika Kaila Kiviveistämö J.E. Kailasta korostaa sähköpostissaan, ettei hautakivien huollon hintoja on vaikea verrata, kun kaikki kivet ovat erilaisia. Esimerkiksi kuljetuksissa tarvitaan aina kaksi työntekijää.

– Kuljetusten lähtöhinnat on meillä jaoteltu hautausmaiden mukaan, joten varsinaista kilometriveloitusta ei ole käytössä. Kivien käsittely on yllättävän aikaavievää, Kaila viestii.

Hautaa pitää hoitaa

Suomessa kuolee yli 50 000 henkeä vuodessa, ja kuoleman ympärillä pyörii kymmenien miljoonien eurojen bisnes. Halvalla hautaan ei pääse kukaan.

– Eniten olen huolissani siitä, kuinka paljon iäkkäät ihmiset joutuvat maksamaan haudoistaan. Mekin sovimme Hämeenlinnassa jo etukäteen karkean hinta-arvion, jonka mukaan lasku tulisi olemaan korkeintaan tuhat euroa tai ehkä jopa vähemmän. Verojen kanssa summa ylittyi 50 prosentilla, Kaivosoja ihmettelee.

Hautamuistomerkki kuluu, se pitää pestä tai sitä pitää korjata. Vaikka muistomerkin voi pestä itsekin, ei kaikilla ole siihen aikaa. Myös kaiverrukset tarvitsevat huoltoa.

Kaiverrusten kultaaminen, hautakiven puhdistaminen ja kiven kuljettaminen, maksavat Hämeenlinnassa peräti 1700 euroa. Mika Kaila kertoo, että yksi merkki kaiverrettuna tai maalattuna maksaa arviolta 6 euroa merkki.

– Pesun hinta määräytyy kiven koon mukaan, ja siinä on myös laskettuna kaikki pesuun liittyvä työ. Pesuja myös tehdään erilaisia sen mukaan, säilytetäänkö esimerkiksi vanhat kultaukset, vai pestäänkö kaikki pois, Mika Kaila sanoo.

Hintahaitari venyy

Kuolemalla on hyvinkin venyvä hintahaitari, ja hintaan vaikuttaa paljon se, millaiset hautajaiset omaiset haluavat pitää. Pelkästään arkun hinnalla ei oikeastaan ole kattoa, sillä halvimmillaan arkun saa 500 eurolla ja kalleimmillaan siitä voi joutua pulittamaan jopa 10 000 euroa.

Kalleimmillaan kuoleminen on pohjois-Suomessa, jossa vainajat haudataan vielä vierekkäin, eikä päällekkäin niin kuin eteläisessä Suomessa

– Yli 90 prosenttia muistomerkeistä on tehty kivestä ja hinta on sellaiset 2000 euroa. Aika harva haluaa kuitenkaan säästää muistomerkistä, Suomen hautatoimistojen liiton puheenjohtaja Kyllikki Forsius korostaa.

Kilpailu on hiipinyt pikkuhiljaa myös hautatoimistoalalle, mutta siitä ei juuri julkisesti puhuta. Hautakiviä kaupitellaan verkkokaupassa, jota Forsius pitää outona käsityövaltaisella alalla. Myös virolaiset hautatoimistot ovat asialla.

Joissakin seurakunnissa myydään haudoilta poistettuja kiviä uusiokäyttöön hiottavaksi ja uudestaan kaiverrettavaksi.

– Tämä ala on hyvin perinteinen. Asiakkaat haluavat yleensä asioida hautaustoimistojen kanssa, jossa osataan aina neuvoa käytännön järjestelyissä, Forsius huomauttaa.

Kysyminen kannattaa

Liittoon kuuluu noin 400 hautaustoimistoa. Forsius arvioi, että yhdellä hautaustoimistolla pitäisi olla vuosittain ainakin sata hautausta, että se pysyisi pystyssä.

Forsius neuvoo hautajaisia järjestäviä omaisia olemaan kieli keskellä suuta. Se ei ole välttämättä helppoa, koska suru voi tehdä monesta varomattoman.

– Aina kannattaa kysyä hintoja ensin ennen kuin ostaa arkun tai kiven, Forsius huomauttaa. HäSa

Mikä tahansa ei kelpaa

Yli 90 prosenttia Suomen hautamuistomerkeistä on kiveä. Hautausmailla on myös puisia tai metallisia ristejä.

Merkkejä ei voi laittaa hautausmaalle miten vaan, vaan siihen on saatava aina lupa.

Merkin voi laittaa haudalle vain sulan maan aikaan.

Hautamuistomerkin suurin sallittu korkeus on esimerkiksi Vanajan hautausmaalla 120 senttiä ja sen on oltava kymmenen senttiä hautaa kapeampi.

Muistomerkin voi tehdä myös itse kunhan seuraa määräyksiä.

Moni tekee uurnan itse kierrätysmateriaaleista.

Ihmisen kuoleminen maksaa tuhansia euroja. Hautakivi maksaa 1500-2000, arkun hinnat vaihtelevat muutamasta satasesta jopa 10 000 euroon ja arkkuhautausmaksu on esimerkiksi Hämeenlinnan seurakuntayhtymässä 280 euroa ja hautasija 110 euroa.

Haudan hallinta-aika on 30 vuotta. Määräajan jälkeen hauta voidaan lunastaa uudelleen.

Menot