Kanta-Häme Hämeenlinna

Perinnemela itse tekemällä ja vloggausta - Vanajaveden opistossa alkaa vielä 120 uutta kurssia

Kevätkaudella Vanajaveden Opistossa alkaa vielä 120 uutta kurssia.
Käsityönä valmistetut grönlantilaismelat ovat kuin pieniä taideteoksia. Kuva: Juho Paaso
Käsityönä valmistetut grönlantilaismelat ovat kuin pieniä taideteoksia. Kuva: Juho Paaso

Grönlantilainen perinnemela voi olla melkein kuin taideteos. Kun sen valmistaa itse, siitä saa myös juuri omiin kehon mittoihin sopivan.

Helmi- ja maaliskuun viikonloppuina perinnemelan voi tehdä Vanajaveden Opistossa puuseppä Juho Paason vetämällä kurssilla.

– Oma innostukseni grönlantilaismeloihin lähti aikoinaan melontaharrastuksesta ja kajakkien rakentelusta. Nyt niitä on tullut veisteltyä jo noin sata kappaletta, hän kertoo.

Paason mukaan puinen grönlantilaismela on käyttäjäystävällinen ja pehmeä. Aloittelijakaan ei vahingoita sen kanssa olkapäitään, sillä sen vipuvarsi jakaa voiman tasaisesti.

– Vielä vuonna 2013, kun aloin opettaa perinnemelan tekemistä, sitä pidettiin jäätelötikkuna, eikä kurssille tullut tarpeeksi osallistujia. Mutta nyt kurssit täyttyvät nopeasti, hän kertoo.

Melanteko-oppiin pääsee VOPissa tänä keväänä kymmenen ilmoittautunutta. Tulevaisuudessa Paaso lupaa pitää kursseja lisää, sillä suosiota näyttää niille riittävän.

 

Lapsille (9–12 v) VOP tarjoaa maaliskuussa Elokuvailmaisun kurssin yhdessä vanhemman, isovanhemman tai muun aikuisen kanssa. Joka kerralla katsotaan palkittu koti- tai

ulkomainen lastenelokuva: (Cloudboy (2017), Näkymätön Elina (2003), Pelikaanimies (2004) ja Hiiriä ja pöllöjä (2016).

Kolmeen ensimmäiseen elokuvaan liittyy lapsen ja aikuisen yhteinen työpaja. Kurssin aikana he tekevät yhdessä myös minielokuvan.

 

Helmikuussa kansanmuusikko, MuM Riitta-Liisa Joutsenlahti perehdyttää laululuennoillaan runolaulun kulttuurihistoriaan ja tärkeimpiin sanojen ja melodioiden tyylipiirteisiin.

Kuvista sanoiksi -kurssilla Päivi Haanpää herättelee helmikuisena lauantaina mielikuvitusta, muistoja ja aisteja kuvien avulla ja teettää kirjoitusharjoituksia.

 

Maaliskuussa Tuukka Tähti vie kurssilaisensa videobloggauksen ja helppojen mutta tehokkaiden nettivideoiden maailmaan.

Lisäksi Vanajaveden opistossa alkaa kevään aikana 115 muuta uutta kurssia.

Päivän lehti

18.9.2020

Fingerpori

comic