fbpx
Kanta-Häme

Perjantain bussiliikenteestä tietoa lähipäivinä

Keskusjärjestöjen perjantaisen mielenilmauksen kaikki paikalliset vaikutukset Hämeenlinnan seudulla eivät selvinneet vielä maanantaina.

Kuljetusalan AKT:n päätös tehdä mielenilmauksesta kaikkia jäseniään koskeva tarkoittaa linja- ja kuorma-autoliikenteen lähes täydellistä pysähtymistä.

– Periaatteessa meillä on valmius saada päälinjat pyörimään tarpeen vaatiessa, mutta jos koko Suomi on tukossa ja lakossa, eihän ketään tarvitse kuljettaakaan, sanoo Vekka Liikenteen liikennepäällikkö Veli-Pekka Kulmala.

Kulmala lupaa tietoa Vekan kaupunkireittien mahdollisista erityisjärjestelyistä keskiviikkona.

Pekolan Liikenne, jolla on kaupunkireittien lisäksi seutuliikennettä, koululaiskuljetuksia ja pikavuoroja, tiedottaa perjantaista tänään tiistaina.

– Todennäköisesti ajamme joitakin pikavuoroja välillä Lahti–Turku. Muu liikennöinti jäänee aika vähiin, arvioi aluejohtaja Ari Jansson.

VETURIMIEHET ovat poissa lähi-, kauko- ja tavaraliikenteestä perjantaina kello 6–18. Ennen kello kuutta liikkeelle lähteneet junat ajavat kuitenkin määränpäähän asti. Esimerkiksi etelään pendelöiville tämä tarkoittaa, että aamun ainoat mahdolliset junayhteydet lähtevät Hämeenlinnasta kello 5.31 ja 6.15. Ensimmäinen paluujuna pääkaupungista kello 18.06.

VR:n nettisivuilla kerrotaan, että mielenilmauksen ajalle etukäteen ostetut liput voi vaihtaa käytettäväksi toisena ajankohtana. Korvaavat matkat tulee kuitenkin tehdä viimeistään lokakuun viimeisenä päivänä.

MYÖS PALKANSAAJAJÄRJESTÖ Pardia, johon kuuluvat mm. poliisit, palomiehet ja valtion työntekijöitä, osallistuu mielenilmaukseen. Pääkaupungissa poliisit voivat olla poissa virkapaikalta noin kello 10–15, Hämeenlinnassa käytännön järjestelyt selviävät myöhemmin viikolla.

– Perustoiminnan täytyy toimia, joten kaikki eivät voi lähteä ilmaisemaan mieltään, mutta muuten se on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu, sanoo komisario Tarja Lindstedt Hämeen poliisilaitokselta.

Lindstedtin mukaan toimipisteelle ei ole määritelty minimimiehitystä, mutta jos sellainen täytyy keskiviikoksi laatia, se onnistuu.

– Pystymme kyllä muokkaamaan perjantain työvuorolistoja tarpeen mukaan.

MIELENILMAISUSSA ovat mukana Pardian työsuhteiset jäsenet. Virkamiehet – ja palomiehet – osallistuvat siihen omalla ajallaan. Yksi heistä on vankilasairaalassa työskentelevä Jarkko Naulanen, joka on myös tehyläinen luottamusmies.

– Vankilasairaalassa toiminnot pyörivät perjantaina normaalisti, vaikka meiltä on useampi osallistuja lähdössä mielenilmaukseen Helsinkiin.

Motiivaatiosta ei ole pulaa.

– Hallituksen leikkaussuunnitelmat ovat herättäneet kovasti harmistusta ja epäreiluuden tuntua, koska ne kohdistuvat juuri vuorotyötä tekeviin ihmisiin, sanoo Naulanen.

OPETTAJIEN ammattijärjestö OAJ:n hallitus päätti jo sunnuntai-iltana, että järjestön työsopimusehtoiset työntekijät osallistuvat mielenilmaukseen. OAJ:n yhdistykset tiedottavat päätöksistään kouluille, jotka kertovat ratkaisuistaan perheille.

Kanta-Hämeen alueyhdistykseen puheenjohtaja Kirsi Kurkela arvioi, että tiedotettavaa olisi keskiviikkona.

– Tiedonkeruu on päällä. En pysty vielä sanomaan, mikä maakunnan kaikkien paikallisyhdistysten näkemys tulee olemaan.

Myös päiväkotien tilanne on avoin.

– Emme lähde ihan soitellen sotaan. Odotamme OAJ:n ohjeita, ennen kuin teemme asian eteen mitään, sanoo Lastentarhaopettajaliiton hallituksen jäsen Mari Parikka-Nihti.

PALVELUALOJEN ammattiliitto Pamin jäsenten osallistuminen perjantain mielenilmaukseen vähentää kauppojen ja ravintoloiden miehitystä merkittävästi.

– Ja kiinteistöjen huoltofirmojen huoltomiehiä ja siivoajia. Heidän palkkansa saattavat leikkaantua pahimmillaan 20 prosenttia, lisää Pamin järjestöjohtaja Niina Koivuniemi.

Hän kuvailee pamilaisten valmiutta osallistua mielenilmaukseen todella kovaksi.

–Maanantaina joka toinen saamani puhelu koski Helsinkiin lähtemistä.

SÄHKÖLIITON hallitus päätti eilen yksimielisesti toteuttaa kaikkia jäseniä koskevan mielenilmauksen veturimiesten tavoin perjantaina kello 6–18. Hämeenlinnan Sähkötyöntekijät ry:n puheenjohtaja Jari Korpela arvioi, että eniten liiton jäseniä on SSAB:ssa, joka on myös hän työnantajansa.

– Meitä on siellä noin 35. Oletettavasti mielenilmaus sulkee suuren osan kaupungin sähköasennusfirmoista, arvioi Korpela.

Menot