Kanta-Häme

Perjantaina pääsee autolla leffaan

Harrasteautoista ja -moottoripyöristä kiinnostuneiden tapahtuma Linnacruising järjestetään Hämeenlinnassa Kantolan tapahtumapuistossa perjantaista sunnuntaihin 10.–12.8.

Kyseessä on 16:s Linnacruising. Tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa kolmepäiväisenä. Myös paikka, Kantola, on uusi.

 

Näkyvä osa Linnacruisingia on lauantain yhteisajelu, joka alkaa kello 17. Reitin pituus on noin 30 kilometriä. Ajelu on aiempina vuosina kerännyt perinteisesti katujen varsiin runsaasti ihmisiä seuraamaan autokulkuetta.

– On varmaan hyvinkin realistista odottaa, että tuhat autoa siihen letkaan liittyy. Viime vuonna autoja Ahveniston moottoriradalla oli noin 1400, mutta ne kaikki eivät osallistuneet yhteisajeluun, Linnacruisingin viestinnästä vastaava Johanna Yli-Risku kertoo.

– Kannattaa huomioida, että reitti on tänä vuonna liki sama kuin viimeksi, mutta se ajetaan nyt vastapäivään.

Lauantaina Vanajavedellä järjestetään Linnacruisingin formulavenenäytöksiä, jotka vaikuttavat myös tapahtuma-alueen vesiliikenteeseen.

Lauantain tapahtumiin kuuluu myös autojen kuminpolttokisa.

 

Ohjelmassa on kiiltävien autojen lisäksi myös muuta. Live-musiikkia esittää kaikkiaan 13 bändiä.

Perjantai-iltana Kantolan tapahtumapuistossa esitetään drive-in-elokuvana Rumble.Vuonna 2002 valmistuneessa suomalaisessa road moviessa ikääntyvät teddyrokkarit matkustavat kesäisissä maisemissa vuoden 1960 avo-Cadillacilla.

Rumblea tähdittävät Tommi Korpela, Vesa-Matti Loiri, Jari Nissinen ja Jari Pehkonen.

– Halusin järjestää uniikin kokemuksen, koska tämä on aika harvinaista herkkua Suomessa, Yli-Risku kertoo.

 

Elokuva näytetään tapahtuma-alueelle tuotavasta skriinirekasta, jonka näyttöala on laajuudeltaan 44 metriä.

– Tapahtumapuisto tarjoaa erittäin hyvän mahdollisuuden tähän. Autoja sinne mahtuu aika reilusti.

Lippuja elokuvanäytökseen voi ostaa etukäteen Linnacruisingin verkkosivujen kautta.

Lisäksi Kantolassa on viikonloppuna tarjolla palveluita torialueella, ruokakadulla ja ohjelmateltassa. Sunnuntaina siellä pidetään takakonttikirppis. HäSa

Tuoreimpia artikkeleita