Kanta-Häme

Perttulan kiinteistöryppäästä odotetaan useita tarjouksia

Miemalassa sijaitsevan Perttulan kiinteistöjen myynnistä on puhuttu jo viime kesästä, mutta käytännössä kohteen markkinointi alkaa toden teolla vasta ensi viikolla. Valtion liikelaitos Senaatti-kiinteistöt on uskonut myynnin Raija Nyströmille ja Aktia Kiinteistönvälitys Oy Turulle.
 
– Tarkoitus on, että kohde laitetaan markkinoille maanantaina, kun katsomme aineistot vielä kerran läpi Senaatti-kiinteistöjen kanssa, Nyström kertoo.
 
– Tähän asti Senaatti-kiinteistöjen nettisivuilla on ollut ainoastaan maininta, että kohde on tulossa myyntiin. Prosessi on kestänyt näin kauan, koska olemme odottaneet ympäristökeskuksen ja
Museovirasyon selvitysten valmistumista. Nyt myynnistä aletaan ilmoittaa sekä valtalehdissä että internetissä.

47 rakennusta

Nyström sanoo Perttulan herättäneen suuresti kiinnostusta kiinteistöalan kentällä. 
 
– Ensi viikolla sovimme, mihin päivämäärään mennessä tarjoukset pitää jättää. Tulemme saamaan todennäköisesti nopeasti useita tarjouksia, sillä olen käynyt jo monta kertaa paikalla asiakkaiden kanssa, Nyström uskoo.
 
– Alkuperäisen suunnitelman mukaan myynnissä on 47 rakennusta käsittävä kiinteistökokonaisuus. Sen ulkopuolelle jää vielä 160 hehtaaria metsäaluetta, joka ei ainakaan tässä vaiheessa tule myyntiin.
 
Mutta miksi hämäläistä kiinteistökauppaa tehdään kaukaa Turusta käsin?
 
– Senaatti-kiinteistöillä on sopimukset tiettyjen alan toimijoiden kanssa. Olen tehnyt yhteistyötä valtion kanssa vuodesta 1996, joten olen tottunut hoitamaan tämän kaltaisia kohteita.

Pellot kaupungille?

Hämeenlinnalla on käsissään aivan tarpeeksi syystä tai toisesta tyhjentyneitä kiinteistöjä, joten Perttulan rakennuksia ei kaupungintalon suunnalta haikailla. Toisin on maakauppojen laita.
 
– Olemme esittäneet Senaatti-kiinteistöille, että kaupunki ostaisi peltoalueet, jolloin kyseessä olisi tietenkin Miemalan asuntoalueen laajentaminen, apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo sanoo.
 
– Jos ja kun alueen käyttötarkoitus uuden omistajan myötä muuttuu, tarvitaan kaavamuutos ja siihen kaupunki on valmis lähtemään mukaan. Kaikkein hienointa tietenkin olisi, jos uudella käytöllä olisi alueella työllistävä vaikutus.