Kanta-Häme

Peruna-ankka lähti maailmalle

Kun Anneli ja Olavi Aaltonen ryhtyivät käymään perunakellarinsa sisältöä läpi, oli edessä aikamoinen yllätys: hätkähdyttävästi ankkaa muistuttava peruna.

Peruna-ankalla on muodot kohdallaan, pää, sutjakka vartalo ja pulleat purjeet ovat juuri ihanteellisessa asennossa. Yksityiskohdatkin ovat perää, nokkaa ja silmiä myöten kunnossa.

– Onhan tämä vähän itänyt, kertoo Anneli Aaltonen.

Peruna-ankka varttui yli 80-vuotiaan viljelijän Olavi Lehdon tilalla Hauholla Miehoilan kylässä. Aaltosen pariskunta on vuosikaudet käynyt siellä kylvämässä ja nostamassa perunaa paikalta. Mitään vastaava ei ole laariin ennen osunut.

Ankkakin on nostettu jo viime syksynä, mutta vasta nyt sen muodot kiinnittivät Aaltosten huomion.

Pariskunnan poika lisäsi ankasta kuvan sosiaaliseen mediaan, ja se sai heti riemastuneen vastaanoton. Niinpä peruna-ankan taival vei myös Hämeen Sanomien toimitukseen.

Pataan peruna-ankka ei ole päätymässä.

– Emmeköhän laita sen hyllylle muidenkin ihailtavaksi. Ruuanlaiton kannalta se on mennyt jo vähän liian tummaksi ja perunan laatu on kärsinyt. Hyllyssä se saa osakseen ansaitsemaansa ihailua. HäSa

Päivän lehti

5.6.2020