Kanta-Häme

Pesistä valikoidaan poikasia lentokoneeseen

Portugalin taivaalla nähdään jatkossa lisää kantahämäläislähtöisiä kalasääskiä, sillä maan sääksikannan elvytystä jatketaan tällä viikolla lennättämällä maahan kuusi poikasta Suomesta.

Kerta on kaikkiaan viides, kun Suomesta lähtee sääksenpoikasia lentokoneella Portugalin lämpöön.

Sääksitutkija, professori Pertti Saurola kertoo, että poikaset haetaan pesistä huomenna tiistaina. Mukana projektissa on portugalilaistutkija, joka saapuu Suomeen tänään.

– Pesät sijaitsevat eri puolilla Kanta-Hämettä ja eteläistä Pirkanmaata. Yhteistä niille on se, että kaikissa on kolme poikasta, eli yhtäkään pesää ei tyhjennetä. Lisäksi poikasten tulee olla sopivan ikäisiä, eli esimerkiksi juuri lentoiän kynnyksellä olevia sääksiä ei voi valita.

Poikaset kuljetetaan lintuhoitolaan Valkeakoskelle, josta ne jatkavat erilaisten tutkimusten jälkeen matkaansa Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Siellä niitä odottaa keskiviikkona lento Portugalin pääkaupunkiin Lissaboniin.

Iberian niemimaan, eli pääasiassa Espanjan ja Portugalin käsittävän alueen, sääksikanta oli 1900-luvun loppupuolella nollaluokkaa. Kantaa alettiin elvyttää 2000-luvun alkuvuosina lennättämällä Espanjaan poikasia muun muassa Suomesta. Portugali astui mukaan kuvioon joitain vuosia myöhemmin.

Tänä vuonna Espanjassa on tehty havaintoja 12 sääksiparista, ja Portugalin rannikolta on kantautunut tieto ensimmäisestä pesästä vuoden 1997 jälkeen.

Saurolan mukaan ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, onko havainto kytköksissä aiemmin Suomesta tuotuihin sääksiin.

– Alueella on pesimättömiä aikuisia lintuja, jotka ovat saattaneet aktivoitua, kun ovat huomanneet alueelle tulleet uudet, nuoremmat linnut.

Kun lentokoneella ensilentonsa tekevät poikaset ovat saapuneet Lissaboniin, ne kuljetetaan Keski-Portugaliin, jossa niiden uudet kotimaisemat sijaitsevat jokeen padotun tekoaltaan äärellä.

– Siellä poikaset laitetaan isoihin vapautushäkkeihin, joissa niitä ruokitaan putkea pitkin. Putkiruokinta johtuu siitä, ettei lintuja haluta totuttaa ihmisiin.

Vapautushäkissä sääkset näkevät ulos etuseinästä, joka avataan kolmen viikon kuluttua.

Näiden viikkojen aikana lintujen toivotaan omaksuvan Portugalin taivas omaksi kotimaisemakseen.

Lopullinen tavoite on saada sääkset leviämään maan rannikkoalueille luonnollisiin elinympäristöihinsä. Lintujen lentoreittejä ja reviirejä seurataan tarkasti radiolähettimien avulla.

Saurola kertoo, että parhaassa tapauksessa linnut voisivat olla Portugalin rannikolla pesimäpuuhissa 3–4 vuoden kuluttua.

– Siihen on kuitenkin hurjan iso matka. Sääksien kuolleisuus varsinkin ensimmäisen vuoden aikana on suuri. HÄSA

Menot