Kanta-Häme

Peter Pan pelastaa Graniittilinnaa

Hämeenlinna

Miksi Graniittilinnan katsomorakenteet ja penkit kaipaavat kunnostusta, Luota-hankkeen Miikka Anttila?

– Graniittilinnan katsomo on ollut paikalla alusta saakka 1950-luvulta, joten kyllähän se alkaa olla jo aika kulunut. Katsomo ja penkit eivät kuitenkaan ole ainut asia, jota aiotaan uudistaa. Esimerkiksi katoksen rakentamista on pohdittu. Kunhan tiloja saadaan kunnostettua, jatkossa paikalla voisi olla Miniteatterin lisäksi muitakin aktiivisia käyttäjiä.

Mitä kunnostus maksaa?

– Siitä ei ole vielä tarkkaa arviota, mutta Markku Piri valmistelee sitä parhaillaan. Katsomosta lähdetään liikkeelle, ja muita alueita parannetaan sitten. Esitykset ovat nimittäin vasta aloitus kampanjalle, joka jatkuu puolisen vuotta. Kampanjan aikana yrityksillä on esimerkiksi mahdollisuus ostaa teatterin penkki omiin nimiinsä, ja tukea Graniittilinnan uudistamista sillä.

Miten juuri Jonkun on oltava Pan -esitys valikoitui?

– Esitys kertoo Peter Panin satumaailmasta, joka sopii erityisen hyvin Graniittilinnan miljööseen. Esitys on Teatteri Lahjattomien valmistama, ja sen näyttelijät ja perustajat ovat ammattinäyttelijöiksi suuntaavia nuoria tekijöitä.

Mistä esitys kertoo, Teatteri Lahjattomien perustajajäsen Arvo Saarinen?

– Jonkun on oltava Pan -musikaali kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun satu kohtaa nykymaailmaan ja 2010-luvun lapsi saapuu Mikä mikä -maahan älypuhelin mukanaan.

Esityksessä on paljon mystiikkaa, ja se paljastaa syviä taustoja siitä, kuka onkaan Helinä ja mikä Kapteeni Koukku on. Voin ehkä paljastaa, että Pan ei oikeasti olekaan nimi, vaan titteli.

Kenelle näytelmä on suunnattu?

– 7-vuotiaista ylöspäin kaikille. Tahdoimme kirjoittaa näytelmästä sellaisen, että se on myös aikuisille hauska. Musiikilla on todella suuri rooli ja lisäksi olemme opetelleet trikkausta, eli eräänlaista akrobatiaa, jota nähdään esityksessä. Ohjauksen ja taistelukoreografiat valmisti amerikkalainen Stephen Morgan-MacKay.

Esitystä on aiemmin esitetty esimerkiksi Teatteri Siperiassa Tampereella, miten se taipuu Graniittilinnan näyttämölle?

– Näytelmän visuaalisuus on toteutettu upealla puvustuksella. Käytämme vain muutamia siirreltäviä lavasteita, ja suurelta osalta näytelmän miljöö syntyy katsojan mielikuvituksessa, joten näytelmä sopii helposti vierailemaan Graniittilinnan ympäristöön.

Päivän lehti

7.4.2020