Kanta-Häme

Petri Tamminen kokosi tarinat kansalta - suurvalinta Manun grillibroileritkin päätyivät proosakokoelmaan

Petri Tamminen. Kuva Ville Juurikkala

Kirjailija voi elää sellaisen elämän, että siitä syntyy romaani. Vaihtoehtoisesti hän voi hyödyntää omia tunteitaan ja muokata niistä yleispätevää kirjallisuutta. Tai hän voi kuunnella maukkaita juttuja ja rakentaa niistä teoksen.

Kuivakkaan huumorin ja lyhytproosan mestari Petri Tamminen valitsi jälkimmäisen keinon työstäessään tuoreita kirjoituskokoelmaansa Suomen historia (Otava 2017). Hän kiersi lukupiireissä, kirjoittajaryhmissä ja kuppiloissa kuuntelemassa, minkälaisia tarinoita ihmiset muistavat Suomesta 1917–2016. 

Mukaan on tarttunut tarinoita myös Hämeenlinnasta Vanajaveden opiston kirjoittajapiiristä, esimerkiksi tällainen: ”Hämeenlinnan suurvalinta Manuun hankittiin grilli. Se oli menestys, broilereita piti paistaa heti aamusta toista sataa. Broileriakin suurempi menestys oli keskiolut, sille oli kaupassa oma aitauksensa…” Mitä eräänä kevätaamuna sitten tapahtui, se jääköön kirjasta luettavaksi.

– Voin oikein haistaa, miten paistetun broilerin tuoksu tulvahti liikkeeseen. Juuri tällaisia tuoksuja, kahvimerkkejä ja muita konkreettisia yksityiskohtia lähdin metsästämään tapaamisista, Tamminen kertoo.

Tamminen tunnustaa olevansa mökkiytynyt ja ujo kirjailija. Julkaistuaan kymmenen kirjaa omista kokemuksistaan hänestä alkoi tuntua, että tarinoista tulee pula. Niinpä hänen oli rohkaistava mielensä ja lähdettävä etsimään aiheita maailmalta.

Kirjoittaja- ja lukupiirit tuntuivat helpoimmilta paikoilta aloittaa: Aluksi lämmiteltiin tunnelmaa keskustelemalla kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta. Sen jälkeen oli luontevaa siirtyä Tammisen kaipaamiin muisteluihin satavuotiaan Suomen taipaleelta.

– Pelkäsin, että tapaamisissa olisi vaivaannuttava hiljaisuus, mutta niin ei käynyt. Yksi tarina johti toiseen ja yksi muisto herätti seuraavan, hän kertoo.

Puolentoista vuoden aikana Tamminen tapasi yli 500 muistelijaa. Kirjaan päätyi tarinoita noin 80 henkilöltä.

– Olin kuin saalistaja, joka valitsee parhaat päältä. Kaikki kuulemani tarinat vaikuttivat kuitenkin lopputulokseen, hän sanoo.

Petri Tamminen oli yhteydessä tarinankertojiin vielä sen jälkeen kun oli muokannut materiaalin kirjaksi. Osa muistelijoista tunsi varmaan tarinan omakseen, osa todennäköisesti koki, että kirjailija on muuttanut sen muuksi.

– Olen yhdistellyt tarinoita, tiivistänyt niitä ja muokannut ne tyyliltään yhtenäiseksi. Kieli on minun kieltäni, hän kertoo. 

Vaikka kirjan kirjoittaminen kerrottujen muistelujen pohjalta ei ole aivan tavanomainen metodi, ei se Tammisen mielestä loppujen lopuksi poikennut kovin paljon normaalista kirjailijan taustatyöstä. Hän kokee, että taustatöiden arvo on kaiken kaikkiaan korostunut kirjallisuuspiireissä verrattuna niihin aikoihin, kun hän aloitti kirjailijan uransa 1990-luvun alussa.

– Kaunokirjallisuus näyttää nyt lähestyvän journalismia. Se tutkii ja kommentoi maailmaa, ajankohtaisiakin asioita. Ennen riitti, että taiteilija kuvittelee maailman, hän sanoo.

Todellisuudessa mielikuvituksen ja todellisuuden raja on useimmille kirjailijoille veteen piirretty viiva. 

– Kaunokirjallisuus on aina enemmän tai vähemmän taustatöiden ja keksityn yhdistelmää, hän sanoo. HäSa