Kanta-Häme

Peuroja paljon liikenteessä

Kanta-Hämeen poliisi varoittaa liikenteen seassa ympäri maakuntaa poukkoilevista peuroista.

Viime aikoina alueella on sattunut poliisin mukaan lähes päivittäin peuran ja auton yhteentörmäyksiä. Seuraukset ovat olleet lommoja autoissa, ja useimmiten eläin on vähintäänkin vammautunut, useimmiten kuollut.

Suomen Riistakeskus Etelä-Hämeen riistapäällikkö Jyri Rauhala vahvistaa, että marraskuu on valkohäntäpeuroille liikenteessä kuukausista julmin.

– Kolaripiikki tulee marraskuussa joka vuosi pomminvarmasti, kun hämärä tulee nopeasti, eivät autoilijat näe peuraa riittävän ajoissa. Samaan aikaan peurat ovat aktiivisimmillaan juuri iltahämärissä, riistapäällikkö Rauhala kertoo.

Loppusyksyllä peurakanta on vuodenkierron mukaankin runsaimmillaan, mikä lisää onnettomuusriskiä.

– Metsästys on toki jo alkanut, mutta vielä se ei ole päässyt kunnolla vauhtiin.

Peurakolareita sattuu eniten – ja riski on pahin moottoritien länsipuolisilla alueilla, jossa kanta on runsain.

Jyri Rauhalan mukaan peuroja poukkoilee valtateistä eniten 10-tien ja 54-tien sekä kakkostien seuduilla.

– Kolareita ja vaaratilanteita sattuu kuitenkin myös maanteillä ja pienilläkin paikallisteillä, sanoo Rauhala.

Riistapäällikön mukaan peurakolareiden riskiin ei missään nimessä saa suhtautua kevyesti, vaikka vakavia henkilövahinkoja niissä sattuukin onneksi harvoin.

– Täysikasvuinen valkohäntäpeura on hirvenvasan kokoinen.

Peurakanta kääntynyt laskuun

Liikenneviraston tilastojen mukaan peurakolareiden määrä on lisääntynyt valtakunnallisesti, mutta Etelä-Hämeessä selvä käänne toiseen suuntaan tapahtui vuosina 2008-2009.

Etelä-Hämeessä sattui vuonna 2008 peräti 500 peurakolaria, kun vuonna 2011 määrä oli pudonnut runsaaseen kolmeensataan.

Jyri Rauhalan mukaan kolarimäärän putoaminen kielii peurakannan vähentymisestä, jonka taustalla on useita vuosia jatkunut metsästysverotus. Sen tarkoituksena on ollut suitsia peurakolareiden määrän pitkäaikaista kasvua.

Peurakolareiden määrä on aikaisemmin tasaisesti noussut 1980- ja 1990-lukujen taitteesta, jolloin niitä sattui vuosittain alle sata.

Riistakeskus Etelä-Hämeen vuoden 2012 tilastojen mukaan valkohäntäpeuroja on eniten Urjalassa, jossa arvioitu tiheys on jopa 30,2 peuraa tuhannella hehtaarilla, Humppilan, Jokioisten, Ypäjän alueella tiheys on 12,7, Hattulan ja Kalvolan alueella tiheys on 11,2, Lopella 10 ja Janakkalassa 8,7. Hämeenlinnassa tiheys on 3,1 ja Hauhon-Tuuloksen riistanhoitoyhdistyksen alueella 1,6 peuraa tuhannella hehtaarilla. (HäSa)

 

Päivän lehti

5.4.2020