Kanta-Häme

Pianisti sulkee öisen Hallituskadun

Hallituskatu suljetaan välillä Sibeliuksenkatu-Kasarminkatu maanantain, tiistain ja torstain vastaisina öinä kello 23–05.

Pianisti Tuomas Nikkanen, millaisilla supervoimilla temppu onnistuu?

– Tämä on sujunut kauhean kivuttomasti.

Aiot kuulemma tehdä nauhoituksia Sibeliuksen syntymäkodissa kyseisinä öinä?

– Joo, nauhoitan siellä Sibeliuksen pianomusiikkia ensimmäiselle varsinaiselle soololevylleni. Äänittäjänä toimii veljeni Milko, joka on nyt muuttanut Hämeenlinnaan. Varmaan levy saadaan julkistettua toukokuussa.

– Pekka Kuusisto teki taannoin Ainolassa levyn pianisti Heini Kärkkäisen kanssa. Ajattelin tuossa vuosi takaperin, että hittolainen, täytyykin tehdä levy, joka on nauhoitettu Sibeliuksen syntymäkodissa.

– Probleema on se, että Hallituskatu on äänekäs.

Millainen akustiikka talossa on?

– Tuttu paikkahan se on. Olen soittanut siellä pojasta asti. Tykkään siitä. Se on hyvä.

Kuinka kaupunki suhtautui toiveeseesi kadun hiljentämisestä?

– Myönteinen päätös irtosi helposti ja muutamassa päivässä. Olen onnellinen kaupungin joustavuudesta.

Mitä levylle tulee?

– Alunperin ajattelin pelkästään Sibeliuksen pianomusiikkia, mutta teen niin paljon yhteistyötä lahtelaisen sopraanon Riitta Muikun kanssa, että levylle tulee myös muutama Sibeliuksen laulu. Ne nauhoitetaan parin viikon päästä, mitä varten täytyy tehdä kaupungille uusi hakemus.

– Vältän pienimuotoisuutta. Levylle tulee massiivisia biisejä. Pääteos on Pianosonaatti opus 12, joka on sibeliaaninen virtuoosikappale, suurteos pianistille. Ylväin, upein luomus. HÄSA

Päivän lehti

9.4.2020