Kanta-Häme

Vinkkilista: Pidetään yhdessä huolta ikäihmisistä

Kuva: Jaakko Keski-Nisula
Arkistokuva: Jaakko Keski-Nisula

Hallitus velvoittaa yli 70-vuotiaat pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan poikkeusolojen aikana.

Vaikkakin moni ikäihminen on tottunut olemaan yksin, heitä ei saa unohtaa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistökin kehottaa ihmisiä fyysiseen etäisyyteen, mutta henkiseen läheisyyteen.

Vanhustyön keskusliitto on koonnut vinkkilistaa, mitä voi tehdä ikäihmisten hyväksi etänä ilman nettiä ja digilaitteita. Monella ikäihmisellä ei ole käytössään digilaitteita. Liitto koostaa erikseen virkkeellisiä digivinkkejä Facebook-sivuilleen.

Onko mielessäsi vanha ystävä vaikkapa lapsuudesta, jota et ole vuosiin nähnyt ja jonka kuulumisia mietit? Tartu luuriin ja soita hänelle tai etsi hänet sosiaalisesta mediasta ja ota yhteyttä. Jutustelu saattaa jatkua samaan tapaan kuin olisitte vasta eilen tavanneet.

Jos olet ollut osa vakiintunutta ryhmää, joka ei toistaiseksi voi kokoontua, vaihtakaa kuulumisia puhelimella. Muodostakaa soittorinki, jossa yksi soittaa toiselle ja se toinen eteenpäin seuraavalle. Tai kilauta kaverille muuten vain. Asia voi olla vaikkapa reseptin kysyminen. Tee siis ”tikusta asiaa”.

Seuraa mediaa lehtien, radion ja tv:n sekä mahdollisten digilaitteiden kautta. Hyödynnä YLE Areenan ja maksukanavien tarjonta. Lue kirjoja.

Kevät on tulossa. Kaiva esiin kiikarit ja seuraa lintujen ja oravien kevätpuuhia. Yritä tunnistaa lintulajit. Bongaa kevätmuuttajat. Jos sinulla on piha, tee pihahommia, istuta narsisseja ja seuraa luonnon heräämistä.

Kirjoita muistelmia ja omia mietteitä. Käy läpi vanhoja valokuvia ja muistoesineitä. Kirjoita ylös tietoja ja tarinoita niistä ja ihmisistä, joita enää kenties vain sinä tunnistat. Näin tarinat eivät katoa.

Viihdytä itseäsi pelaamalla pasianssia pelikorteilla tai älylaitteella, tekemällä käsitöitä, askarteluja, nikkarointia tai maalaamista. Ulkoilut ja jumpparyhmät voi korvata kotijumpalla ja olohuonediskolla. Matot syrjään ja musiikki soimaan.

Lue lapsenlapsille satuja kuvapuhelun avulla. SeniorSurf rohkaisee yhteydenpidon verkossa ja käyttämään digilaitteita. Katso video.

Kaipaatko harjoittelua digilaitteiden käyttöön? Ylen digitreeneistä löydät helppoja ohjeita ja opastusta.

Mitä voin tehdä auttaakseni ikäihmisiä?

Soita puhelimella ja tiedustelu kuulumisia, vaikka päivittäin.

Jos mahdollista soita kuvapuhelu (Skype, Face-time). Kuvapuhelun kautta voit näyttää, mitä elämääsi kuuluu, mitä lapsenlapset puuhaavat ja lemmikit touhuavat.

Anna aikaasi. Keskustele kiireettömästi. Anna ikäihmisen jakaa huoliaan ja murheitaan sekä kertoa tarpeistaan.

Keväisiä keskustelunaiheita löytyy: www.vahvike.fi/fi/kevat

Pudota mukava postikortti tai lappu lähellä asuvan iäkkään tuttavasi postilaatikkoon ja kerro, että olet apuna tarvittaessa. Muista laittaa viestiin mukaan myös puhelinnumerosi.

Lainaa ikäihmiselle omia kirjojasi, ylimääräisiä lehtiä ja dvd-elokuvia edellyttäen, että itse olet terve etkä ole altistunut virukselle.

Jos taloyhtiössä on vapaa kaappi tai hylly, tehkää siitä kirjojen ja elokuvien vaihtopiste. Kun olet lukenut kirjan, sujauta lappu kirjan väliin tervehdykseksi seuraavalle.

Etäällä asuvalle läheiselle voi tilata ruokaa kotiinkuljetuksena verkkokaupan kautta.