Kanta-Häme

Pieni auto, iso riemu

 

Pienoissähköautolla on hyvä harjoitella ennen isompia ajopelejä. Pienoissähköautokerhossa pääsee aloittamaan, vaikka ei ole omaa autoa.
 
 
– Renkaat meni vähän huonoiksi, kun ajoin yhdellä autolla 557 kierrosta putkeen. Piti vaihtaa renkaat ja moottori. Kahvakin piti vaihtaa, Niku Ojanperä kertoo innoissaan.
 
– Kahvan saa kärähtään niin, että siitä tulee savua, Ari Mikkola sanoo. 
 
– Tai kipinöitä, Niku jatkaa. 
 
Kahva tarkoittaa ohjauslaitetta, joilla pojat ajavat ura-autoja Nummen pienoissähköautokerhossa. Sähköautoradalla on kahdeksan uraa ja pituutta 41,21 metriä, joten yhden kerhoillan aikana voi kertyä kymmeniä ajokilometrejä ajamisen riemua. 
 
– Maksimissaan on ajettu 1 700 kierrosta tai jotain, Niku tietää.
 
Harjoitella saa alussa laina-autolla
Pienoissähköautokerhossa pääsee aloittamaan, vaikka ei ole omaa autoa. Kerholla on kahdeksan ura-autoa, joilla saa ensin harjoitella. 
 
– Kerhon autoilla voi ajaa 5–8 kertaa, ja sitten voi alkaa ajatella omaa autoa. Omaa autoa kohtelee eri tavalla kuin laina-autoa, selvittää pienoissähköautokerhon vastuullinen vetäjä Jani Ojanperä.
 
Niku Ojanperän ja Ari Mikkola ajavat taitavasti Chevrolet Corvettejaan ja Santeri Savikko Hot Rodiaan. Kaverukset ovat tutustuneet kerhossa.
 
Nikulla on kaikkiaan neljä autoa, joista isä on tehnyt kolme. 
 
– Autoja saa ostaa, mutta ne joilla me ajetaan kilpaa, rakennetaan alusta asti itse. Osat ovat suurimmaksi osaksi osto-osia. Ihan käsityönä tehtyjä ne ovat, Jani Ojanperä kertoo. 
 
Tekniikka vetää poikia kerhoon
Ostoauto maksaa 100–110 euroa. Itse tehdylle saattaa tulla hintaa tuplasti, sillä pelkkä alusta voi maksaa 100 euroa. Autojen huollosta kerholaiset huolehtivat itse mielellään. 
 
Pojat saavat näpertää kerhossa käsillään. Ajo harjaannuttaa koordinaatiota ja keskittymistä. 
 
– Enemmän tämä on pojille tekniikkaa. Saa uusia renkaita hankkia, naurahtaa Sari Mella-Aho, kahden kerholaisen Atte ja Veeti Mella-Ahon äiti. 
 
Mukana on myös perheen isä Hannu Mella-Aho. Kerho on Mella-Ahoille koko perheen harrastus. 
 
– Seurakunnan nuorisotyöntekijä toi meidät vanhemmat tänne kokeilemaan. Kyllä se oli kivaa. Poikavaltaista tämä on, mutta aika ajoin innostuvat tytötkin. Itsekin tässä oppii vähän autojuttuja, Sari-äiti kertoo.
 
Jarkko Ventola on isä, joka ajoi sähköautoilla 1980-luvulla. Autot ovat sen jälkeen kovasti kehittyneet.
 
– Monikaan ei tiedä, että sähköautot voivat olla tällaisia. Ura-autoilla on hyvä aloitella, kun ne pysyvät hyvin hansakassa.  
 
Isät rakensivat radan talkoilla
Kahden kerholaisen isä Petri Mikkola harrasti aikoinaan autosuunnitusta ja ajoi pikkuserkkunsa kanssa rallia pitkin Suomea. 
 
Kerhoon hän tuli ja ryhtyi kerhonohjaajaksi, kun poika alkoi ajaa ura-autoa. Kerho on isä-poika-juttu, jossa hän haluaa olla mukana. 
 
– Arvostan sitä, että kun lapsi tulee tänne kerhoon, jompikumpi vanhemmista jää myös tänne. Siinä näkee, että myös vanhempi on harrastuksessa mukana. 
 
Jani Ojanperä kertoo ihailevansa sitä, että vanhemmat ovat mukana. 
 
– Lapsella on joku, joka voi jakaa sen ilon, kun tämä oppii ajamaan. Ajamisessa oppii kärsivällisyyttä ja vastuuntuntoa.
 
Seurakunnan varhaisnuorisotyönohjaaja Jukka Niittumäki kertoo, ettei kerhotoimintaa olisikaan, elleivät isät olisi vetäjinä.
 
– Isät rakensivat radan aikoinaan talkoilla. 
 
Rata oli ensin Viisarilla ja siirrettiin sitten Poltinahon seurakuntatalon pommisuojaan. Kun Jukolan Lintukoto valmistui, pienoisautosähkörata siirrettiin Nummen Kylätielle entiseen Vanajan seurakuntataloon. (HäSa)
 
 
Pienoissähköautokerho kokoontuu Nummella Kylätie 2:ssa maanantaisin kello 18–20.