Kanta-Häme

Pieniä ihmisiä tilastojen ulkopuolelta

Hämeen linnan vankila-aikaiseen historiaan mahtuu satoja tarinoita, joita kukaan ei ole kertonut.

Kukaan ei tosin ollut kysynytkään, ennen kuin tamperelainen Veera Komulainen ryhtyi pro gradu -tutkielmaansa varten perehtymään Hämeenlinnan naisvankilassa vuosina 1881–1926 eläneiden lasten oloihin.

Esimerkiksi Rauha-vauva saapui vankilaan loppuvuonna 1887, kun hänen äitinsä oli tuomittu irtolaisuudesta ja varkaudesta kuritushuoneeseen.

– Vankilalapsista tuli pysyvä ilmiö vankeinhoidossa, Komulainen sanoo.

Tarinat ovat palasia sieltä, luettelomerkintöjä täältä, sillä materiaalia oli vaikea saada. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa vankilalasten tietoja ei säilytetty, saati tilastoitu.

– Kun tietoja löytyi, ne oli hankittu ja säilytetty muita tarkoituksia varten.

Erityisesti saarnaajan päiväkirja, vankilan vuosikertomukset ja piirilääkärin terveysoloselvitys avasivat vankilalasten maailmaa.

– Tätä aikaa kuvaavia tutkimuksia ei ole juuri tehty. Ainoa löytämäni on vuodelta 1954.

Isot huoneet linnamittapuulla

Komulaisen tutkimusaikana vankeinhoito Suomessa alkoi muuttua. Vankien oloihin alettiin kiinnittää huomiota, ja yhteisvankiloista luovuttiin.

Hämeenlinnan naisvankilassa lapset äiteineen pääsivät hieman isompiin ja aavistuksen lämpimämpiin huoneisiin kuin muut vangit – tilassa, joka kuitenkin oli vanha linna eli ahdas, pimeä ja kostea.

– Lääkärin raporttien mukaan lasten terveys oli hyvä. Lapsia kuitenkin kuoli keskimäärin yksi vuodessa heikon kunnon tai keuhkosairauksien vuoksi.

Kaikkiaan Komulaisen tutkimana aikana telkien takana eli 526 lasta, joista vajaat puolet syntyi vankilassa ja loput saapui äitiensä mukana.

Miksi lapset päätyivät vankilaan? Osa syistä on samoja kuin nykyään: pientä lasta ei haluttu erottaa äidistä. Monet lapset olivat aviottomia eikä heille ollut muuta paikkaa.

– Lapsen ottaminen mukaan saattoi myös olla taloudellisesti kannattavaa, sillä vuodesta 1890 kruunu kustansi lapsen elatuksen kaksivuotiaaksi.

Luultavasti oma hoitojärjestely

Komulainen arvelee, että vankilassa kehittyi jonkinlainen lastenhoitosysteemi, joka salli osan äideistä käyvän työssä samalla, kun yksi hoiti muidenkin lapsia.

– Muu ei olisi ollut hyödyllistä.

Suuri osa lapsista lähti vankilasta äitiensä mukana, mutta osa sijoitettiin esimerkiksi niin sanottuun asyyliin eli varta vasten perustettuun hoitolaitokseen sen jälkeen, kun he täyttivät kaksi vuotta.

Sinne päätyi myös Komulaisen mainitsema esimerkkilapsi Rauha.

Vastaamattomia kysymyksiä jäi niin paljon, että Komulainen harkitsee jatkotutkimuksen aloittamista kenties muutaman vuoden sisällä.

– Olisi kiinnostavaa tietää esimerkiksi millainen oli lapsen päivä vankilassa 1800-luvulla ja miten lasten elämä vankilan jälkeen jatkui.

Komulainen kertoi työnsä tuloksista keskiviikkoiltana Hämeen Wanhan Linnan Killan järjestämällä luennolla Hämeen linnassa. (HäSa)

Veera Komulaisen pro gradu -tutkielma Vankilalapset – Äitejään vankeuteen seuranneet lapset Hämeenlinnan naisvankilassa vuosina 1881–1926 on luettavissa internetissä osoitteessa http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu05501.pdf.