Kanta-Häme

Pientä viilaustaluottamus-henkilö-palkkioihin

JANAKKALA. Janakkalan kunta aikoo tarkentaa luottamushenkilöiden palkkiosääntöä. Tavoitteena on poistaa tulkinnanvaraisuuksia ja saada aikaan säästöjä.

Palkkiosääntöön tulee esimerkiksi lisäys, jonka mukaan kokouspalkkio maksetaan vain, jos luottamushenkilö on kokouksessa läsnä yli puolet kokouksesta. Aiemmin aikarajaa ei ollut.

Palkkioiden euromäärät pysyvät ennallaan. Valtuutetut sekä kunnanhallituksen ja lautakuntien jäsenet saavat 75 euron kokouspalkkion ja niiden puheenjohtajat 50 prosentilla korotetun palkkion. Koulujen ja päiväkotien johtokuntien jäsenten kokouspalkkio on 56 euroa.

Puheenjohtajat ja kunnanhallituksen jäsenet saavat lisäksi vuosipalkkion. Kunnanhallituksen puheenjohtajan palkkio on 1 853 euroa, valtuuston puheenjohtajan 1 238 euroa ja kunnanhallituksen jäsenten palkkio 519 euroa.

Kunnanhallitus käsitteli asiaa maanantaina. Palkkioista päättää myöhemmin valtuusto. HÄSA

Päivän lehti

1.4.2020