Kanta-Häme

Piharakennus vaurioitui tulipalossa

Loma-asunnon piharakennus tuhoutui osittain tulipalossa Lopella Iso-Malvan rannalla torstaina. Palo syttyi hiukan ennen puolta päivää.

Rakennuksesta paloi noin kolmannes ja loppuosa kärsi jonkin verran noki- ja savuvahinkoja. Rakennus oli vakuutettu. Sopivasta suunnasta puhaltanut tuuli esti paloa leviämästä viereiseen loma-asuntoon.

Pariskunta oli viettämässä päivää mökillään ja piharakennuksessa ollut pakastin oli kytketty päälle jonkin aikaa ennen palon havaitsemista. Palokunnan käsityksen mukaan palo on saanut alkunsa pakastimen oikosulusta tai muusta pakastimeen liittyvästä sähköviasta.

Palokunnan hälyttämisen jälkeen pariskunta yritti taltuttaa tulta ensin jauhesammuttimella ja sitten vedellä, mutta liekit olivat päässeet liian isoiksi. Palokunnan saapuessa pitkänomaisen piharakennuksen toinen pää oli ilmiliekeissä.

Pariskunta sai pelastettua rakennuksesta mopon, kaasupulloja ja jonkin verran muuta omaisuutta. (HäSa)