Kanta-Häme

Pihlajalinna laajentaa dementiayksikköään Rengossa

Rengossa toimiva yksityinen dementiakoti saa lisätilaa viimeistään alkuvuodesta 2015. Myös toimintaa aiotaan lisätä ja monipuolistaa.

Tamperelainen Pihlajalinna oy osti dementiakodin runsas vuosi sitten Kaarina Koskiniemeltä, ja yksikön uudeksi nimeksi tuli Ikipihlaja Maria. Koskiniemi toimii edelleen sen johtajana.

Laajenee noin 30-paikkaiseksi

Nykyään yksikköön kuuluu 13-paikkainen muistisairaille tarkoitettu koti sekä viereisessä rivitalossa toimiva 8-paikkainen mielenterveyskuntoutujien koti. Ne sijaitsevat Tuikontiellä Rengon keskustassa.

Pihlajalinna myy Rengon dementiakodin palveluja useille kunnille.

Laajennuksen myötä Pihlajalinna lisää nimenomaan muistisairaiden hoivapaikkoja. Ikipihlaja Mariaan liitetään kaksi läheistä rivitaloa, ja lisäksi kahden talon väliin rakennetaan uudisosa. Asukaspaikkojen määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu.

Uudisosaan sauna ja keittiö

– Uudisosaan tulee uudet oleskelu- ja saunatilat sekä keittiö, kertoo Pihlajalinnan vanhuspalvelujen liiketoimintajohtaja Hanna Aschan.

– Asia etenee kaiken aikaa. Tarkoitus on, että rakentaminen toteutetaan ensi vuonna, ja valmista pitäisi olla vuoden 2014 lopussa tai viimeistään alkuvuodesta 2015.

Aschan kertoo, että uudet, entistä laajemmat tilat mahdollistavat myös uutta toimintaa. Pihlajalinna aikoo tulevaisuudessa tarjota päivätoimintaa myös lähistön vanhuksille.

– Tätä mahdollisuutta tarjotaan sekä suoraan vanhuksille että kaupungille, Aschan sanoo.

Ruokapalvelukin laajenee

Pihlajalinnan on tarkoitus laajentaa myös ruokapalvelua Rengossa sitten kun uusi keittiö on valmistunut.

– Lähiseudulla asuvat voivat mennä sinne syömään, Aschan sanoo.

Kotihoitoa Rengon yksikkö tarjoaa jo nykyään. Asiakkaina tässä on lähiseudun kuntia, mutta ei Hämeenlinna. Esimerkiksi Janakkala on asiakkaana niin, että vanhus voi palvelusetelillä ostaa kotipalvelua Pihlajalinnalta.

– Kotihoidosta on laajaa kysyntää. Se on vilkastunut nopeasti, Aschan kertoo. (HäSa)

Päivän lehti

3.6.2020