Kanta-Häme Hattula

Pihlajalinna saa paikattua Hattulan lääkäripulaa: "Vaikeimmat ajat ovat takanapäin"

Kuukauden jonotusaika lyhenee lähitulevaisuudessa.
Hattulan kunnanjohtaja Katariina Koivisto kertoo, että kunnan terveydenhuoltopalveluita tuottava Pihlajalinna on luvannut lääkäritilanteen parantuvan.

Pihlajalinna on onnistunut rekrytoimaan lisää lääkäreitä Hattulan terveydenhuoltoon. Kuntaan on tulossa lisää lääkäreitä vielä tällä viikolla ja vuoden 2020 alussa.

Pihlajalinnan aluejohtaja Arvo Haapanen sanoo, että Parolassa työskentelee tällä hetkellä kuusi lääkäriä, joista kaikki eivät ole kuitenkaan täyspäiväisiä.

– Jos he olisivat täyspäiväisiä, olisi kunnassa jo liikaa lääkäreitä. Mielestäni lääkäreiden määrä ei ole nyt oleellinen asia, vaan työn määrä ja sen hallinta. Olemme kehittäneet Suomen eri puolilla monikanavaista mallia, joka mahdollistaa nopean hoidon esimerkiksi puhelimitse tai internetissä, Haapanen huomauttaa.

 

Parolan terveysaseman vahvuudesta lähti kesän ja alkusyksyn aikana neljä lääkäriä. Tällä hetkellä lääkärin pakeille on Hattulassa lähes kuukauden jonot.

Haapanen kertoi 8.11. Hämeen Sanomissa, ettei Pihlajalinna ole saanut Hattulan kunnalta riittävästi tukea palveluiden kehittämiseen, joka on lisännyt lääkäreiden työtaakka.

– Marraskuu on ollut meille tavattoman vaikea kuukausi, mutta uskon tilanteen paranevan. Vaikeimmat ajat ovat nyt takanapäin, Haapanen sanoo.

 

Hattulan kunnanjohtaja Katariina Koivisto kertoo, että kunnan terveydenhuoltopalveluita tuottava Pihlajalinna on luvannut lääkäritilanteen parantuvan.

Tiistaiaamuna pidetyssä kunnan ja Pihlajalinnan ohjausryhmän kokouksessa todettiin tilanteen kohentuvan.

– Määristä ei ole vielä tässä vaiheessa puhuttu, mutta Pihlajalinna ilmoitti rekrytoineensa lisää lääkäreitä Hattulaan. Olen myönteisellä mielellä, mutta jos tilanne ei lupauksista huolimatta kohene, puutumme asiaan, Koivisto sanoo.

Kunta on saanut tilanteesta paljon huolestuneita yhteydenottoja. Katariina Koivisto sanoo ymmärtävänsä hyvin kuntalaisten huolen.

– Emme ole järjestämässä Pihlajalinnan kanssa erillistä kokousta, vaan seuraamme tilannetta joka kuukausi ohjausryhmän kokouksessa. Meillä on kuitenkin palvelujen järjestämisvelvollisuus. Toivon mukaan tilanne pysyy hyvänä ja paranee, Koivisto korostaa. HäSa

Päivitetty 19.11. klo 1507: Lisätty Arvo Haapasen kommentit.

 

Lisää aiheesta: Keskonenkaan ei päässyt lääkärintarkastukseen Hattulassa