fbpx
Kanta-Häme

Pikemminkin tekniikkatanssi kuin vakava taisto

Voittaa ei tarvitse, mutta hävitä ei saa.

Asenne on tämä, kun Hämeenlinnan Shorinji Kempon kaksikko, Antero Nieminen ja Teemu Kilpeläinen, lauantaina edustavat Suomea lajinsa EM-kilpailuissa Lissabonissa.

Kilpeläinen on kilpailuissa on jo vanha konkari, ja Nieminen on hänelle neljäs pari. Niemiselle Portugalin EM-koitos on ensimmäinen arvokilpailu.

Nieminen ja Kilpeläinen ryhtyivät suunnittelemaan Embu-kilpailuohjelmaansa tammikuussa. Viimeiset viilaukset ohjelmaan tehtiin elokuussa liiton harjoitusleirillä saadun palautteen perusteella.

Kaksikko osallistuu kovimpaan ylimpään sarjaan eli 3. dan ja siitä ylemmät. Suomen maajoukkueeseen on lähdössä samaan sarjaan myös toinen pari Jyväskylästä. Sarjassa on yhteensä 18 paria.

Embu-kilpailuissa voittoa ei saavuteta perinteisessä mielessä ottelemalla, sillä Shorinji Kempo ei ole varsinainen urheilulaji. Kyseessä onkin budolaji ja itsepuolustusjärjestelmä. Embu, joka on lajin ainoa kilpailumuoto, perustuu parityöskentelyyn.

Mikä on Embun idea?

AN: – Se, että parin kanssa tehdään useammasta tekniikasta koostuva esitys. Tavoitteena on soveltaa opittuja tekniikoita ja koostaa liikkeet realistiseksi kokonaisuudeksi. Embu saa kestää puolestatoista minuutista kahteen minuuttiin, ja meidän ohjelmamme kestää noin minuutin ja 50 sekuntia.

Onko kyse siis jonkinlaisesta taistelutanssista?

AN: – Tavallaan kyllä. Koreografia on sovittu ennalta, improvisointia ei ole.

TK: – Embu on arvostelulaji, samaan tapaan kuin pariluistelu.

TK:– Meidät on huonoksi onneksi arvottu ensimmäiseksi pariksi. Arvostelulajina tämä tarkoittaa jo ennalta sitä, että esityksemme asettaa “riman” muiden sarjassa oleville esittäjille. Useamman kilpailun kokeneena tiedän, että ensimmäisillä kolmella parilla ei ole käytännössä mahdollisuuksia kuin korkeintaan lopputuloksissa puolen välin kieppeille.

Shorinji Kempo on sekoitus filosofiaa ja itsepuolustustaitoja. Lajin tavoitteena on ylevästi yksilön kehittyminen.

Millaisia ominaisuuksia laji kehittää?

AN:– Fyysistä kuntoa, motoriikkaa, itsepuolustustaitoja ja henkisiä ominaisuuksia. Se kehittää ajattelua, sillä laji pakottaa ajattelemaan asioita pitkäjänteisemmin. Shorinji Kempo on monessa asiassa todella hyödyllinen, ja itse olen kokenut henkistä kasvua.

Eri tekniikoita on reilut 600. Millaisen määrän tekniikoita itse hallitset?

AN:– Niin, tekniikoita sovelluksineen on reilut 600. Itse olen käynyt ehkä neljäsosan eli noin 150 tekniikkaa läpi, ja osan osaan kohtuullisestikin. Mahdollisuuksia on paljon, mutta jokainen voi valita ne tekniikat, joita itse käyttää.

Embu perustuu parityöskentelyyn. Millainen on hyvä pari?

TK: – Joustava, yhteistyökykyinen, luotettava, nopea ja teknisesti taitava. Kyse on siitä, että antaa itsensä toisen käyttöön. Embussa ollaan tavallaan kuin kaksi työkalua, joiden on toimittava hyvin yhteen.

Millä fiiliksillä lähdette lauantain kilpailuun?

TK:– Hyvillä fiiliksillä! Filosofiamme Portugaliin on: Voittaa ei tarvitse, mutta hävitä ei saa. HÄSA

Menot