Kanta-Häme

Pimeä ravintola ei pelota vaan naurattaa

Petäys Resortin respassa istuvat Hanna Marttila ja Eeva-Liisa Wallius kuvaavat tunnelmiaan iloisiksi, odottaviksi, jännittyneiksi.

– Ketähän siihen viereen tulee? Mitähän me syödään?

– Onks siellä yleensä ruokaa? nauravat turenkilaiset naiset.

Tytär Hanna Marttila halusi antaa äidilleen syntymäpäivälahjaksi jotakin muuta kuin sen tavallisen ravintolaillan.

Petäyksessä on järjestetty pimeitä ravintolailtoja ryhmille viime keväästä lähtien. Tämän syksyn tilaisuuksista kaksi on ollut avoimia kaikille.

Ohjelmapalvelu Fenixin Jyri Reinikka selvittää ruokailijoille illan kulkua glögin siemailun lomassa. Matka pimeään ravintolatilaan tehdään hämärien tilojen kautta. Pienetkin valonlähteet, kellot ja puhelimet, tulee piilottaa taskujen ja käsilaukkujen syövereihin. Ja sitten syödään eturuoka, pääruoka ja jälkiruoka. Pilkkopimeässä.

– Pöydässä ovat aterimet, vesikannu, puna- ja valkoviiniä. Ruoka on aseteltu lautasille siten, että syöminen kannattaa aloittaa kello kuuden kohdalta. Tässä ovat minun vinkkini teille. Tänään ette voi syödä silmillä, ohjeistaa menun laatinut hotellinjohtaja Maija Silvennoinen.

Ei aikaa, ei kiintopisteitä

Reinikan mukaan ihmiset reaktiot pimeässä ravintolassa vaihtelevat laidasta laitaan. Jotkut nauttivat tilanteesta todella paljon, muutama on ahdistunut niin paljon, että on halunnut jättää leikin kesken.

– Joillakin vallitseva pimeys kasvaa niin isoksi asiaksi, että he vain toteavat, ettei tämä ei ole heidän juttu.

Mielenkiintoisimpana havaintona Reinikka itse pitää sitä, kuinka pimeys vaikuttaa ajantajuun.

– Voisi kuvitella, että tunti on jo liian pitkä aika. Oikeasti kahden tunnin ruokailu ei tunnu missään.

Reinikka korostaa komiikan roolia illanvietossa. Pimeässä haarukan saaminen omaan suuhun vaatii pienen opettelun, viinin kaataminen lasiin jo jonkinasteista nokkeluutta. Ruokailijoille onkin vinkattu etukäteen, ettei päälle kannata kenties laittaa sitä kaikkein herkintä ja kalleinta juhla-asua.

Helsinkiläisellä Marika Mäkinen-Vuohelaisella on jo kokemusta side silmillä kuunnellusta konsertista Taidehallin ravintolassa sekä pimeistä kahviloista. Hän toivoo hartaasti, että pimeät ravintolat, joita on mm. Hampurissa, Berliinissä ja Lontoossa, yleistyisivät myös Suomessa.

– Ihminen hakee näölle kiintopistettä. Kuppi ei tahdo osua suuhun ennen kuin ihminen rentoutuu. Jälkeenpäin sitä ihan kakistelee silmiään, mutta tuntee olonsa todella sankarilliseksi, nauraa Mäkinen-Vuohelainen.

Selkeää täytyy olla

Ruokailun jälkeen asiakkaille kerrotaan – sähkölamppujen loisteessa – mitä he ovat syöneet. Petäyksen menulla oli katkarapusalaattia, häränrintaa uunijuureksilla sekä suklaamarkiisi.

– Ero tavalliseen on siinä, että pyrimme selkeisiin tuoksuihin ja rakenteisiin. Siksi esimerkiksi graavikalaa ei voisi edes ajatella, kertoo Maija Silvennoinen.

Tyypillisen kommentin mukaan pimeys herkistää makuaistia ja ruuan kehutaan maistuvan paremmalta, mutta parhaiten Silvennoinen muistaa erään ruokailijan tekemän havainnon työkaveristaan.

– Pimeässä tuttu ihminenkin vaikutti erilaiselta. (HäSa)