Kanta-Häme

Pinnan alla voi muhia kostea yllätys

Suihkun jälkeen kylpyhuoneen lattia kannattaa kuivata, vaikka ei pelkäisikään sukkien kastumista.

Sisäilman höyry on nimittäin rakenteille vaarallista. Vaara syntyy ilmiöstä nimeltä diffuusio.

– Lämmin sisäilma sitoo vesihöyryä kylmää tehokkaammin. Kun sisällä on lämmin ja ulkona kylmä, kosteus pyrkii ulos vaikka seinän läpi, selittää Pientalorakentamisen Kehittämiskeskuksen (PRKK) toimitusjohtaja Mikko Juva.

Matkalla ulos kosteus pääsee helposti myös seinärakenteisiin erityisesti vanhemmissa rakennuksissa. Pahimmasta päästä Juvan mukaan ovat 1960- ja 1970-luvuilla rakennetut talot.

Tasakattoisista noin puolet homeessa

Juva arvelee, että noin puolet tasakattoisista omakotitaloista on hometaloja, joissa alapohjat sekä lattia- ja kattorakenteet ovat vettyneet jopa kelvottomiksi.

– Sen ajan arkkitehdit saivat vaikutteita äärimmäisen matalista asuinrakennuksista, jotka niin sanotusti sopivat maisemaan. Kun kokonaisia asuinalueita rakennettiin pelloille, noudatettiin kyllä ohjeita, mutta suunnitteluratkaisut eivät olleet parhaimmasta päästä.

Muutaman vuosikymmenen ikäisissä taloissa lattia on samalla tasolla maanpinnan kanssa.

Ulkopuolelle rakennettu betoninen valesokkeli ei suojaa puuosia, sillä ne jäävät maanpintaa syvemmälle ja ennen pitkää lahoavat ilman riittävää lämpöeristettä.

Energiansäästö ei säästä homeelta

Juva korostaa, että homevaurioita voi helposti estää pienilläkin konsteilla.

– Uusissa taloissa on usein koneellinen ilmanvaihto, mutta senkin täytyisi toimiakseen olla koko ajan päällä, Juva naurahtaa.

Suihkun ovea ei kannata uudessakaan talossa asuvan vetää perässään kiinni. Erityisesti tiiviisti rakennettu talo hengittää avointen ovien ja ikkunoiden kautta.

Juvan mukaan pääsääntöisesti kaikki energiansäästötoimet kasvattavat homevaurioriskiä.

– Tuulettamista ei kannata jättää väliin siksi, että lämmöt karkaavat harakoille. Parin satasen säästö voi poikia pahimmillaan jopa kymppitonnien remonttikulut, mikäli kosteus pääsee kunnolla itämään kattorakenteisiin saakka, Juva muistuttaa.

Home haisee kosteana

Pitkälle rakenteisiin levinnyttä homeongelmaa on paljain silmin mahdotonta nähdä. Home saattaa alkaa oireilla vasta muhittuaan seinissä ja kattorakenteissa jo vuosikymmenen.

Juuri siksi arkisiin toimiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

– Lattia kannattaa vetää kuivaksi lastalla, sillä sinne voi jäädä suihkun jälkeen useita litrojakin vettä, jonka kuivuminen vie pahimmillaan vuorokauden, Juva sanoo.

Kuivana hometta tuskin huomaa. Ajan mittaan liiallinen kosteus näkyy laattojen saumoihin kerääntyvällä, mustalla pintahomeella.

– Home ei imeydy saumoista rakenteisiin sakka, mutta homeitiöt vaikuttavat haitallisesti ilmanlaatuun ja hengittämiseen. (HäSa)