Kanta-Häme

Pirjot taiteilevat maapallon puolesta

Tuli, maa, vesi ja ilma.

Siinä ovat neljä elementtiä, jotka hallitsevat teemoina neljän hämeenlinnalaistaiteilijan kuvataidenäyttelyä Pakko hengittää. Näyttelyllään Pirjo Heino, Pirjo Dufva, Pirjo Partanen ja Pirjo Keskinen-Vento haluavat korostaa puhtaan luonnon merkitystä.

– Halusimme ottaa tähän luonnonsuojelullisen näkökulman. Olemme kaikki kiinnostuneita luonnonsuojelusta ja maapallon tilasta, Heino sanoo.

Luonto …on elämä

Näyttely avautui maanantaina Hämeenlinnan pääkirjastossa.

Ensimmäisen kerran työt olivat esillä pari vuotta sitten Tel Avivissa, kun Hämeenlinnan Taiteilijaseura sai kutsun Israeliin Herzliyan taiteilijaseuralta, jonka Moods-näyttely avautuu pääkirjastossa Pirjo-ryhmän näyttelyn jälkeen.

Pakko hengittää -näyttelyssä on nähtävillä sekä maalauksia että installaatiota.

Yhteinen maapalloinstallaatio on koottu vesiväreillä ja tusseilla maalatuista riisipaperivalaisimista, joiden väreissä kertautuvat niin tulen, maan, veden kuin ilmankin värit.

Pirjo Heinolle luonnollinen elementin valinta oli maa, sillä hän on työstänyt Maasta maaksi -teemaa töissään jo jonkin aikaa. Häneltä näyttelyssä nähdään paperimassasta tehtyjä maatuvia lehtiä ja mustalle pohjalle koottuja puunoksia.

– Luontoa on vaikea erottaa elämästä. Elämän perusasiat tulevat sieltä. Jos pilaamme luonnon, voimme tosi huonosti, Heino näkee.

Vitriinissä häneltä on pieniä korttimaisia paperikollaaseja – kuin luonnoksia abstrakteihin maalauksiin.

Perhoset …mittareina

Pirjo Partanen on koonnut seinustalle suuren Ecce Papilio (katso perhosta) -installaation, joka koostuu 27:stä pahville akryylillä maalatusta koivumittari-perhosesta.

– Alueilla, joissa ilma on saastunut teollisuusmelamiinista, koivumittarit ovat sitä tummempia, mitä saastuneempaa ilma on, hän kertoo huolestuneena Luonnonsuojeluliiton jäsenenä kannanotostaan.

Seinälle Partanen on ripustanut myös tummiksi maalattuja hengityssuojaimia.

– Kiinassa ja Japanissa ihmiset joutuvat käyttämään hengityssuojaimia. Ihmisten pitäisi saada hengittää puhdasta ilmaa!

Tuli …rauhoittaa

Tuli on elementtinä Pirjo Dufvan öljyvärimaalauksissa Hehku, Liekit ja Sammunut.

– Rakastan hallittua tulta sen eri muodoissa. Nautin kynttilöistä, takasta ja nuotiosta. Tuli on vahva, levollinen ja rauhoittava.

Luontoihmisenä Dufva ulkoilee paljon ja valokuvaa metsiä, polkuja, vettä ja kukkia. Luonto on esillä monissa hänen maalauksissaan ja grafiikoissaan.

Pirjo Keskinen-Vento sai elementikseen veden. Hänen akryylimaalaustensa aiheet käsittelevät vedenliikkeitä: on aaltoja, vesiputousta, sadetta, pyörrettä ja virtaa. (HäSa)

Pirjo Dufva, Pirjo Heino, Pirjo Keskinen-Vento ja Pirjo Partanen: Pakko hengittää -näyttely Hämeenlinnan pääkirjastossa (Lukiokatu 2) 27.6. asti. Avoinna ma–to klo 10–19, pe klo 10–17 ja la klo 10–15.