Kimmo Huusela luuli kiskovansa veneeseen suurta haukea, mutta yllätys oli melkoinen, kun jätti paljastui kuhaksi. Huuselan henkilökohtainen ennätyskala pääsee täytettäväksi ja autotallin seinää komistamaan.
Kanta-Häme Tammela

Pituutta miltei metri, painoa reilusti toistakymmentä kiloa – Kimmo Huuselan siima oli koetuksella, kun hän kiskoi Pyhäjärvestä kymppikerhon kuhan

Kimmo Huuselan kalastama kuha painoi 11,5 kiloa ja oli miltei metrin mittainen.

Kalamiehillä on aivan oma kymppikerhonsa. Lauantaina Lounais-Hämeen Uistelijoiden pitkäaikainen sihteeri Kimmo Huusela pääsi tämän himoitun klubin jäseneksi, kun hän nosti seuran mestaruuskisojen osakilpailussa Tammelan Pyhäjärvestä 11,5-kiloisen kuhan.

– Kävimme Tammelan S-marketissa punnitsemassa kuhan, ja virallisiksi mitoiksi tuli 11 550 grammaa ja 98 senttiä.

Huuselan henkilökohtainen ennätyskuha ennen tätä jättiä painoi kuutisen kiloa, eli ennätys miltei tuplaantui kertaheitolla.

 

Moisen mötkäleen nappaaminen uistelemalla ei ole ihan arkipäivää Pyhäjärvellä. Huuselan tietojen mukaan yli kymmenkiloinen kuha on saatu uistimella edellisen kerran neljä vuotta sitten.

– Verkolla sellaisia tulee yleensä kerran talvessa. Verkkoon kala jää yleensä kiinni niin, ettei se siitä karkuun pääse, mutta uistimesta se tuppaa karkaamaan aika paljon helpommin.

Ihan taisteluitta ei antautunut kuha Huuselallekaan.

– Täytyy rehellisesti sanoa, että pitkään luulin sen olevan hauki. Kun tajusin kalan olevan kuha, nousi jännitysaste melkoisesti, että noinkohan saan sen veneeseen asti.

 

Huuselan ennätyskala päätyy täytettäväksi ja ”todennäköisesti autotallin seinälle”. Voi olla, että siitä napataan fileetkin maisteltaviksi.

– Laitan kalan nyt pakastimeen, mutta täyttämisen yhteydessä fileet saa kyllä vielä otettua. Kyllähän sitä tekisi mieli maistaa. Punalihainen taimen tai lohi on suosikkikalani ruokapöydässä, mutta kyllä kuhakin maistuu.

Jättikuha yksinään ei tuo Huuselalle voittoa Lounais-Hämeen uistelijoiden mestaruuskilpailuissa. Kuudesta osakilpailusta yksi on vielä kisaamatta, ja kokonaistulos ratkaisee.

 

Niin merellä kuin sisävesillä kalastavan Huuselan mukaan Pyhäjärven tilanne on tällä hetkellä todella huolestuttava. Kalastuksen näkökulmasta ongelmana on veneen saaminen vesille.

– Veneiden laskeminen on tällä hetkellä tosi vaikeaa, kun vesi on niin matalalla ja järvenpohja on pehmeää.

Huuselan mukaan Pyhäjärven pinta ei ole koskaan aiemmin ollut niin alhaalla kuin se nyt on, ja pinta vain laskee laskemistaan.

– Kyllä me olemme sitä ihmetelleet, kun veden lasku ei tahdo ollenkaan pysähtyä. Satamalla järvi ei enää täyteen tule, vaikka tulisi kuinka sateinen syksy.

 

Pyhäjärven kuhakannassa on Huuselan mukaan yksi harmittava puute: sopivan kokoiset ruokakalat loistavat poissaolollaan.

– On näitä tällaisia mörköjä, ja sitten on tosi paljon ihan pientä kuhaa. Järvestä puuttuu oikeastaan kokonaan sellainen hyvä kalakoko, eli kilosta kolmeen kiloon olevat kuhat.

Selityksiä ilmiölle on Huuselan mukaan yhtä monta kuin pohtijaakin. Huusela itse arvelee, että talvisella verkkokalastuksella on tekemistä asian kanssa.

– Verkko pysäyttää kaikki sen kokoiset kalat, ja kalaa saadaan verkoilla paljon. Verkkolupien myöntämisessä kannattaisi käyttää harkintaa. En tiedä, paranisiko kalakanta jos asetettaisiin vaikka vuoden verkkokielto, mutta tuskin sellainen menee läpi. HäSa

Tuoreimpia artikkeleita