Kanta-Häme

Planeettojen asento suosii Hämeenlinnaa

Kaupunkiseutujen vertailussa planeetat ovat Hämeenlinnan seudulle varsin suosiollisessa asennossa.

Näin kuvailee Hämeenlinnan alueen kilpailukykyä aluetutkija Timo Aro.

Hän on tutkinut kaikkia Suomen 25 kaupunkiseutua ja niiden kilpailukykyä vuodesta 1995 lähtien. Tuon vuoden lisäksi Aro on tehnyt analyysin 2004, 2008 ja 2012.

Hämeenlinnan seutu pysytteli aikaisemmissa analyyseissa kilpailukyvyltään sijoilla 7-8. Viime vuonna se putosi kaikkien kaupunkiseutujen joukossa sijalle 11.

Onko siis syytä huoleen, aluetutkija Timo Aro?

– Ei oikeastaan. Erot kaupunkiseutujen joukossa ovat hyvin pieniä. Hämeenlinnan seutu on pärjännyt erinomaisesti koko tutkimuskauden vuodesta 1995 lähtien. Se on ollut koko ajan kärkiseutujen tuntumassa.

Aro laskee, että Hämeenlinna on pysytellyt heti toisena Rovaniemen jälkeen esimerkiksi asukasta koti lasketun bkt:n kasvussa.

– Myös työllisyysaste on Hämeenlinnassa pysynyt hyvänä koko tutkimusajan. Kun jätetään yliopistopaikkakunnat pois laskuista, koulutusastekin on hyvä.

Pysähtyä ei saa

Aro arvioi, että sijainti Helsingin ja Tampereen välissä vielä parantaa Hämeenlinnan asemia tulevaisuudessa, jos seutukunta ei jää lepäämään laakereillaan.

– Esimerkiksi Porvoo on menestynyt hyvin pääkaupunkiseudun peesissä, mutta pidän Hämeenlinnan seudun asemaa vielä parempana Helsingin ja Tampereen välisten valtaväylien puolivälissä.

Kaiken edellytyksenä on Aron mukaan kuitenkin se, että elinkeinojen monipuolistamiseen kiinnitetään jatkuvasti huomiota.

– Ettei jäädä yhden tai kahden toimialan varaan, vaan elinkeinorakenne on monipuolinen ja sen kehittämiseen kiinnitetään koko ajan huomiota. Siellä olisi myös syytä olla joitakin teräviä kärkiä.

Nettomuutto miinukselle

Toinen tärkeä asia on pitää kaupungin asukasmäärä kasvussa, mutta pelkästään se ei riitä.

– Pitää analysoida, mitä lukujen takana on. Ei riitä, että seudulle muuttaa sata tai jopa tuhat uutta asukasta, jos ei tiedetä, keitä he ovat. Sillä on vaikutusta mm. palvelujen tuottamiseen.

Sama koskee kilpailua yrityksistä. On hyvä segmentoida, minkä toimialojen yrityksiä seudulla on ja millaisille yrityksille se voisi olla erityisen vetovoimainen.

Jos Hämeenlinnan seudulla jostain pitäisi olla huolissaan, se on viime vuoden väestökehitys.

– Maan sisäisessä nettomuutossa kanta-Hämeenlinna jäi viime vuonna miinukselle, kun se monena aikaisempana vuonna on ollut paljon plussalla. Syitä tähän kannattaisi pohtia.

Syyt tutkitaan

Hämeenlinnan kehitysjohtaja Tarja Majuri sanoo, että tähän asiaan on kiinnitetty huomiota esimerkiksi valtuustoseminaareissa.

– Meillähän oli viime vuonna sellainen tilanne, että pientalotontteja ei käytännössä ollut lainkaan kantakaupungissa. Sillä on varmaan ollut vaikutusta, mutta pitää selvittää, onko olemassa myös muita syitä, pohtii Majuri, joka toimii tällä hetkellä myös vs. tilaajajohtajana yhdyskuntapalveluissa.

Kaupunki on harkinnut kilpailukykyanalyysin teettämistä, jotta lukujen taustat saataisiin selville. (HäSa)

Päivän lehti

17.1.2020