Kanta-Häme

Pohjaa pöyhivät poistetaan

Kun jäät sulavat, lähtevät roskakalat lisääntymisriiteilleen.

Äimäjärvessä hormonisohjossa painiskelevat särkikalat on toivotettu tervetulleiksi kahdella rysällä.

Kaksi metriä korkeat ja 100 metriä pitkät pyydykset laskettiin pinnan alle viime viikolla.

Lauantaina kahden rysän kimpussa touhusi toiveikkaasti paikallisen kalastus- ja hoitokunnan kuusihenkinen ydinporukka.

Hoitokalastuksen tarkoituksena on tasapainottaa kalakantaa ja hoitaa vesistöä.

Roskakalat pöyhivät pohjaa, josta johtuen sedimentissä piilevät ravinteet lähtevät liikkeelle aiheuttaen rehevöitymistä.

– Esimerkiksi fosfori on levän suurta herkkua, Mikko Arohonka selventää.

Äkkiseltään voisi luulla, että roskakalojen pyynti vaikuttaisi myös muiden kalojen selviytymiseen.

– Ei tässä viedä leipää hauen suusta, Vanajavesisäätiön projektipäällikkö Mika Soramäki naurahtaa.

Päinvastoin.

– Harvennuksella tähdätään siihen, että kunnollisilla pyydyskaloilla olisi enemmän tilaa ja happea

Kissalle kiisket ja koiralle kuoreet. Nykyisin rysäkalat menevät hyötykäyttöön, ne jaetaan ilmaiseksi.

Riista- ja rapumiehille rysäsaaliit kelpaavat täkykaloiksi loukkuihin, tarhaajille puolestaan turkiseläinten ruuaksi. Lauantaina saaliin rantautumista odotti myös moni kotikokki.

– Tarkoitus olisi saada myös ihmiset innostumaan ilmaisesta ravinnosta. Osa roskakaloistakin on hyvää ja ravitsevaa purtavaa, Soramäki huomauttaa.

Vanajavesikeskus järjestää ruuanvalmistuskursseja, joita voi hyödyntää rysäkalojen kokkailussa.

– Purkitettu särki on kasvattanut suosiotaan myös meillä päin. Suomessa sillä on huono maine, mutta Venäjällä se on suurta herkkua.

Tavanomaisin saalis on hoitokalastajilla ollut yhdestä viiteen tuhatta kiloa.

Helvalankärjen ja Kepankärjen rysillä ei lauantaina koettu Pietarin kalansaalista. Urakka oli ohi reilussa puolessa tunnissa.

Muutama sata kiloa muiden muassa räkäisää kiiskeä, sinttimäistä särkeä ja jylhää suutaria jäi laihaksi.

– Kyllä tämä näyttää jääneen kenraaliharjoitukseksi. Toissavuonna kiikissä oli 8000 kiloa kalaa, jonka nostaminen kesti kaksi päivää, Olavi Koskinen kertoo.

Seuraavan kerran rysät nostetaan vapun jälkeisenä lauantaina. Silloin ryhmä odottaa isompaa saalista.

Koko kevään aikana vedestä odotetaan nousevan 10–20 tonnia roskakalaa. HäSa

Päivän lehti

9.4.2020