Kanta-Häme Hämeenlinna

Pohjantähden yhtiökokous ei myöntänyt entiselle toimitusjohtajalle vastuuvapautta – Oikeudenkäyntejä tiedossa

Yhtiökokous ei myöntänyt entiselle toimitusjohtajalle Pekka Määtälle vastuuvapautta.
Pohjantähden tilintarkastajat Timo Eerola ja Ulla Nykki esittivät, ettei entiselle toimitusjohtajalle Pekka Määtälle myönnetä vastuuvapautta. Toimitusjohtaja Aki Kiiliäinen (kesk.) neuvotteli tilintarkastajien kanssa vielä ennen yhtiökokousta. Kuva: Esko Tuovinen
Pohjantähden tilintarkastajat Timo Eerola ja Ulla Nykki esittivät, ettei entiselle toimitusjohtajalle Pekka Määtälle myönnetä vastuuvapautta. Toimitusjohtaja Aki Kiiliäinen (kesk.) neuvotteli tilintarkastajien kanssa vielä ennen yhtiökokousta. Kuva: Esko Tuovinen

Pohjantähti joutuu edelleen selvittämään johtamisongelmiaan. Yhtiöllä on edessään oikeudenkäynti yhden keskijohdon työntekijän irtisanomisesta ja mahdollisesti oikeudenkäynti entistä toimitusjohtajaa vastaan.

– Nyt olemme jo (ongelmissa) viime metreillä. Keskijohdon tilanne on jo aivan toinen kuin aikaisemmin, sanoo Pohjantähden toimitusjohtaja Aki Kiiliäinen.

Kiiliäinen siirtyi viime lokakuussa Pohjantähden toimitusjohtajaksi. Hän sanoi tuolloin, ettei hänen tiedossaan ole ”uusia luurankoja”.

– Sanoin myös, että jos sellaisia löytyy, ne hoidetaan.

Pohjantähden yhtiökokous ei perjantaina myöntänyt yhtiön entiselle toimitusjohtajalle Pekka Määtälle vastuuvapautta. Yhtiö aikoo hakea Määtältä vahingonkorvausta, jos se joutuu maksamaan työntekijälle korvausta irtisanomisesta.

Johtajaksi palkattu henkilö vaatii oikeusteitse Pohjantähdeltä vahingonkorvausta laittomasta irtisanomisestaan lähes 300 000 euroa. Pohjantähden toimintakertomuksen mukaan vaatimus perustuu henkilön poikkeukselliseen työsopimukseen, jonka toimitusjohtaja Määttä on hänen kanssaan solminut.

Pohjantähden tilintarkastajat esittivät, että Määtälle ei myönnetä vastuuvapautta. Yhtiökokous hyväksyi esityksen.

Julkiset johtamisongelmat ovat vaivanneet Pohjantähteä siitä lähtien, kun ylimääräinen yhtiökokous lokakuussa 2017 vaihtoi yhtiön koko johdon. Neljä henkilöä on toiminut yhtiön toimitusjohtajana kahden viime vuoden aikana.

Pohjantähden vaikeudet näkyvät myös johdon ja hallituksen palkka- ja palkkiokuluina. Viime vuonna ne kohosivat 56 prosenttia. Tilintarkastuksen kulut nousivat noin 80 prosenttia. Samaan aikaan työntekijöiden määrä on pienentynyt ja sen palkkakulut supistuneet.

– Koko johtoa on vaihdettu. On ollut päällekkäisiä palkkakuluja ja rekrytointi on maksanut. Johdon vaihtaminen on riski, Kiiliäinen sanoo.

Kun Pohjantähden koko hallitus vaihdettiin lokakuussa 2017, perjantain yhtiökokouksessa hallituksen kokoonpano kääntyi jälleen yhden kierroksen. Kun Pohjantähden hallituksen kaksi jäsentä jälleen vaihtui, hallituksessa on enää yksi jäsen, Jussi Pohto, lokakuussa 2017 valitusta hallituksesta.

Pohjantähden vakuutusmaksutulo laski hieman viime vuonna, mutta yhtiö teki kuitenkin lievästi voitollisen tuloksen.

– Suunta on kääntynyt yllättävän nopeasti ja voimakkaasti, Kiiliäinen kertoi yhtiökokoukselle.

Hän esitteli yhtiökokoukselle lukuja, joiden mukaan yhtiö lisännyt liikennevakuutusasiakkaiden määrää kasvavalla vauhdilla tänä vuonna.

– Yhtiön ketteryys ei ole pelkkää puhetta vaan se on jollakin tavalla jo arjessa. HÄSA