Kanta-Häme

Pohjantähti aikoo lakkauttaa konttoreita

Pohjantähti karsii konttoriverkkoaan ja aikoo vähentää henkilöstöään enintään 25 työntekijällä. Yhtiö aikoo samalla kasvattaa Hämeenlinnan asiakaspalvelukeskusta 15–20 henkilöllä vuoden 2018 loppuun mennessä.

Vakuutusyhtiö on käynnistänyt yt-neuvottelut henkilöstövähennyksistä. Toimitusjohtaja Arto Jurttilan mielestä yhtiön toimintamalleja ja rakenteita on uudistettava.

– Haluamme varmistaa vakuutus- ja korvauspalvelumme saatavuuden ja olla entistä aktiivisemmin yhteydessä myös asiakkaisiimme. Meillä on tarve tehostaa kehitystoimintaamme ja ylläpitää hintakilpailukykyämme, Jurttila sanoo yhtiön tiedotteessa.

Pohjantähdellä on 27 palvelukonttoria ja kymmenen vakuutusedustajien ylläpitämää palvelupistettä ympäri Suomea. Yhtiöllä on tällä hetkellä 355 työntekijää.

– Tavoittelemme 1–2 miljoonan euron säästöjä voidaksemme kohdentaa lisää varoja liiketoimintakonseptien, tuotteiden ja palvelujen sekä palvelukanavien kehittämiseen, Jurttila kertoo.

Pohjantähden tilintarkastamaton tulos viime vuodelta oli 4,6 miljoonaa euroa voitollinen. Yhtiö sai lisää markkinaosuutta ja vahvisti vakavaraisuuttaan. Jurttila korostaa, että yt-menettely käynnistetään tulevan kannattavan kasvun varmistamiseksi.

– Konttorien ja puhelinpalvelun rinnalla vahvistamme sähköisiä palvelujamme. Myös meidän on elettävä tässä ajassa ja kyettävä vastaamaan asiakkaidemme odotuksiin.

Vakuutusväen Liitto ihmettelee, että yhtiö kertoo hyvästä tuloksesta ja melkein samalla aloittaa yt-neuvottelut henkilöstön vähentämisestä.

Pohjantähden pääluottamusmiehen Arto Puolakan mukaan uutinen vähennyksistä ”tuli aivan puskista”. Hänen mielestään muutto Hämeenlinnaan ei ole kaikille todellinen vaihtoehto.

– Kuinka monelle muutto Hämeenlinnaan olisi ylipäätään mahdollinen esimerkiksi perhesyistä, Puolakka sanoo liiton tiedotteessa. häsa

Päivän lehti

17.1.2020